Yhtenä kappaleena Phuketissa !

Heippa, mun nimi on Tuomas ja tämä on matkani Aasiaan. Tervetuloa mukaan! Mitä luultavimmin jokainen tätä lukeva tietää matkani taustat ja syyt, mutta kerrataan ne pikaisesti. Minut valittiin siis opiskelijavaihtoon Malesiaan Penangin yliopistoon. Päätös matkani toteutumisesta tuli vuoden alussa, jolloin tähän hetkeen tuntui olevan ikuisuus. Aika kuitenkin hurahti silmissä, vaikkakin välillä kerkesi sattua yhtä sun toista, niin hyvää kuin huonoa. Valmistelut aloitettiin hyvissä ajoin, mukana hääräsi tottakai mamma suurena apuna. Rokotukset hankittiin, majoitukset järjestettiin, lentoliput varattiin ja rinkka pakattiin. Sen tarkemmin en ala selostelemaan valmistelujen yksityiskohtia, koska sitä varten on olemassa omat blogit näistä asioista kiinnostuneille. Minulla on tarkoituksenani tulevan puolen vuoden aikana koota reissuni tärkeimmät tapahtumat ylös ja jakaa ne teidän kanssanne, halusittepa tai ette. Pitkän aikaa pähkäilin näille tarinoilleni isoa otsikkoa ja päädyin ”Saya Asia! (Mami, JANGAN!)” Kuka lie tietää mitä tämä sanaparsi tarkoittaa, mutta eiköhän se tässä matkan varrella jokaiselle mukana pysyvälle selkene! 

Tegelin lentoasema kävelylenkin jälkeen.

Tällä hetkellä istun Berliinissä Tegelin lentoasemalla silmät suhteellisen ristissä valvotun yön jäljiltä. Heräsin maanantaina 9.1 about klo 11.00, enkä sen jälkeen ole nukkunut sekuntiakaan. Nyt kello näyttää 11.30 ja päivä on 10.1.  Jos totta puhutaan, niin piti kalenterista tarkistaa missä päivässä mennään, sen verran on kaveri seis. Matka starttasi Helsingin Huopalahdesta noin yhden aikaa yöllä pelkkä t-paita massiivisen ylävartaloni peittona. Hetken tärisin junaa ja bussia odotellessa, mutta ajatus reilun vuorokauden päässä häämöttävästä 24/7 saunasta sai minut jopa jollain kierolla tavalla nauttimaan vilun väreistä hampaiden kalinan soidessa vieressä seisovien korvaan. Saavuin Helsinki-Vantaan lentoasemalle vain viisi tuntia ennen lentoni lähtöä, tiukoille meni ! Rillit huurussa Sheldon ei ymmärtäis tuota heittoa, se oli sarkasmia. On muuten kivaa linnunlaulua kentän vessoissa viihdykkeenä. Viimeiset askeleeni Suomen kamaralla otin varttia vaille seitsemän tienoille aamulla nousten viimeisenä matkustajana koneeseen, tyylikkäästi. Hieman oli haikea ja epätodellinen olo katsella Helsingin valoja viimeistä kertaa aikoihin ennen pilviin sukeltamista. Lento sujui kaiken kaikkiaan mainiosti, vaikkakin turbulenssi väritti hieman laskeutumista Berliiniin Tegelin kentälle sankan pilviverhon läpi auringon jo hieman kurkistaessa taivaanrannan takaa. Pilvien takaa paljastui Berliinin huikea valomeri pitkine autojonoineen aamuruuhkassa. Kello näytti paikallista aikaa noin kahdeksaa, kotimaan aikamme tikittäessä tunnin verran etuillen. Ollaan me suomalaiset siis jossain saksalaisia edellä!  Berliinissä odottikin sitten 8 tuntia aikaa kulutettavaksi. Empiriirisen tutkimuksen ja erittäin luotettavien havaintojeni mukaan, jotka olen tehnyt tässä kovalla metallituolilla istuessa, voin väittää Saksassa olevan enemmän pullomummoja ja –pappoja kuin Suomessa. Viereinen roskis on varsin tarkoin tyhjäksi koluttu ämpäri. Rohkenin myös poistua kentältä hetkeksi ja kävin tunnin kävelylenkin Berliinin keskustaan päin, sinne luulin ainakin suuntaavani. Koko hyytävän tunnin ajan sairaan ärhäkkä ja kylmä tuuli ravisutteli paljaita siimojani. Jopa kemiläiselle tuuli oli kova. Muutaman kuvan kerkesin napsasta ennen syväjäätymistä. Joku joki siellä virtasi ennen Berliinin muuria ja rutikuiva metsäkin tuli vastaan, keskusta vain puuttui, ja se muuri. Tiedä sitten missä kävin pyörähtämässä, kun saksan kielestä en sanaakaan ymmärrä. Nyt alkaa akku loppumaan masiinasta ja koko kentältä ei pistorasiaa löydy. Vielä neljä tuntia kulutettavana, joten taidan lähteä testaamaan Burger Kingin strawberry shaken. Mäkkärin vastaava ennakkokaavailuissa kyllä vie voiton, mutta annetaan mahdollisuus. Toisen osan tarinasta kirjottelen jo Thaimaan lämmöstä hikisin sormin.

Joku sankari oli rohjennut melomaankin jokea pitkin.

Mäkkäri vei voiton! Sen totean täältä Thaimaan auringon alta. Hotellin partsilta kirjoittelen, paita liimautuneena ihoon kiinni. Ottaisin kyllä pois, mutta ei lähde. Päästiin siis vihdoin matkaan piinaavan 8 tunnin odottelun jälkeen Berliinin lentoasemalta. Kieltämättä unettomuus, valvominen ja tuhnu lentokenttä ottivat yllättävän koville. Lentokentällä oli vain metallisia tuoleja muutama sekä silmiinpistävä määrä poliiseja. Sinipukuisia pamputtajia oli kentällä enemmän kuin Suomessa olen ikinä nähnyt yhteensä. Hetkeksi, kun laittoi pitkäkseen, tuli poliisisetä toitottamaan ”Ylös!”-komentoja. Aika kuitenkin lopulta jollain konstilla sujahti ja päästiin nousemaan koneeseen. Helsinki-Berliini -lennolla en saanut vierustoveria ja Berliini-Phuket –lennolla käytössäni oli kokonaiset neljä istumapaikkaa koneen ollessa muutoin täynnä. No takana istuvalta riviltä sitten ponkaisi viereeni eläkeikää lähestyvä ruotsalainen hivenen harmaantunut herrasmies Aftonbladet kädessään. Jossain kohden matkaa rohkenin kysyä häneltä jotain ja siitäpä syntyikin sitten aivan uusi tarina. Herra sattui olemaan tosiaan naapurimaasta, joka sinällään oli hauskaa, koska olimme varmasti koneen ainoat Saksan ulkopuolelta tulevat. Loppulento sitten Thomasin kanssa poristiin ja lopulta sain kyydin häneltä ja hänen thai-vaimoltaan hotellilleni pienen kiertoajelun jälkeen! Säästyipä taksirahat ja näin maisemia. Yhden ainoan kerran he kysyivät joltain ohikulkevalta thai-naiselta haluaisiko tämä ostaa minut. Ei herunut muuta kuin kaunis hymy. Hotelli sijaitsi kyllä aivan lentoaseman vierellä kävelyetäisyyden päässä, mutta kentän ovista oikeaan suuntaan lähteminen olisi voinut tuottaa vaikeuksia ilman ruotsalaista kaimaani. Hotellin nimi on Naiyang House ja se sijaitsee Naiyangin alueella. Melkomoisen kuppanen hotelli, mutta ruoka oli hyvää! Jokin vanha leidi kokkaili kanaa cashewpähkinöillä kahden euron hintaan. Huoneeni naapurista löytyy jokin kukkofarmi, sen verran kovaa meteliä kuuluu jatkuvalla syötöllä. Hotellille tai tarkemmin sanottuna näille bungaloweille pääsy onnistu siis yllättävän helposti apujoukkojen myötä ja checkattuani itseni sisään suuntasinkin heti nokkani kohti rantaa kamera taskussa!  Tämän päivän otin kuitenkin aivan iisisti ilman kärähtämisvaaraa, tunnin vain loikoilin hiekalla ja heitin talviturkin pois. Huomenna kaveri lentelee Suomesta seuraksi kärisemään, on se kaksin kivempi palaa.

Sisääntulo Naiyang-biitsille

Tämä kirjoitelma nyt oli vähän mitä sattuu. Alkuun tekstin tuottaminen on aina hankalaa, mutta eiköhän tämä tästä matkan varrella muotoudu kivempaa kuosiin. Muutenkin on tullut nukuttua viimeisen kahden vuorokauden aikana noin kaksi tuntia maksimissaan! Parhaaseen uneksimis aikaan lentokoneessa edessä olevan rivin pikkuvauva päätti pitää puolentoista tunnin itkemisharjoituksen, hieman kieltämättä kiristi. Ohessa kuitenkin vielä muutama kuva näiltä ensimmäisiltä, varsin väsyneiltä päiviltä. Kirjottelen lisää kuulumisia muutaman päivän päästä, jos jotain jännää tapahtuu. Nyt odottelen toista kaveria ilmaantuakseen paikalle ja lähdetään katselemaan Naiyangin rantaa iltavalaistuksessa!