Sattumien Lanta.

Nyt on muutama päivä vierähtänyt Phiphi-Lanta kierroksesta ja parin hektisemmän päivän jälkeen on aikaa istahdella ja rustailla hieman tarinaa menneestä. Matkamme kulki siis Phi Phi –saarten bilemeiningeistä kohti tuntematonta, kohteena Koh Lanta. En ollut siellä aiemmin jalkaani hiekkaan upottanut, mutta pieni aavistus paikan luonteesta oli mielen nystyröissä. Saari osoittautuikin ennakkokaavailuideni mukaiseksi, rauhallinen auringonotto paratiisi. Saavuimme Lantalle aamupäivästä ja punoittavat nokkamme satamassa osoittivat kohti turisti-infon hotellikansiota. Hakusanoina käytimme jälleen ”cheapest”, ”fan, no air-con!”ja ”near”. Mukava rouvashenkilö tarjosikin meille infonsa naapurista Lantern Gueshousen palveluita 500 thb/yö. Halvin asumus siis tähän mennessä. Hintaa yölle tuli noin 6-7€ per kärsä.

Visiitti saarella oli lyhyt, yhden yön mittainen, mutta kuitenkin antoisa! Illan hämärtyessä päädyin rannalle katselemaan auringonlaskua ja räpsimään itsestäni uusia profiilikuvia. Yksi tuhannesta lopulta onnistui. Rannalla todistin myös kahden kulkukoirajengin kohtaamisen ja sitä seuranneen laulutuokion. Ihmiset yrittivät syöttää ja lähestyä koiria, mutta arkuuden ja pelon sanelemina ne perääntyivät ihmisten lähestyessä. Sitten tapahtuikin jotain todella kummallista. Ulvonnan jatkuessa yksi koirista suuntasi yhtääkiä kohti minua, tuli viereeni kieli lipoen ja alkoi ulvomaan merkiksi muille koirille. Olin kait nyt yksi heistä. Sain tämän kaiken videolle, joten todistusmateriaaliakin löytyy.

Auringon laskettua ja jätettyäni haikeana laumani rannalle käveleskelin takaisin guesthouselle. Olin törmännyt Phi Phille menevällä bootilla johonkin suomalaiseen poikaan ja vaihtanut pari sanaa reissusta. Kuinka ollakaan sama kaveri bongasi minut Lantan kaduilta ja vetaisi hihasta, jolloin laskin nokkani alas taivaista. Kaveri pyysi minua mukaan illanviettoon Raya Diverssin porukan kanssa, suostuin mielelläni. Illemmalla sitten kokoonnuimme Rayan toimiston edessä odottamaan kyyditystä tytöiltä, jotka olivat vuokranneet pienehkön lava-auton skoottereiden keskelle. Piakkoin horisontista kaikuikin töötin ääni ja maasturi valui hiljalleen kohti olinpaikkaamme. Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomion: Blondi ratissa. Aiemmin päivällä sama porukka oli kävellessäni rannalle töötännyt minulle ja antaneet kaupan päälle mukavan naurun remakan. Aikomuksena oli siis hypätä heidän kyytiinsä ja suunnata ruokailemaan. Nälkä oli suunnaton ja järjen juoksu tästä syystä heikonlainen, joten pian istuinkin kyydissä. Kuskiksi onneksi lopulta valikoitui porukan toinen mieshenkilö ja matka taittui hujauksessa auton pienellä lavalla istuen, viiden nuoren neidon puristuksissa. Pienen juomistauon ja itsepalvelu kauppareissun jälkeen (myyjää ei näkynyt mailla halmeilla, joten juomat kaapista ja rahat tiskiin) sieraimeni alkoivat vaistota ruoan olevan jo kiven heiton päässä. Pimeähkön talon takaa löytyikin aussieravintola Koala ja pöytäämme oli istuttamassa jo yli kymmenhenkinen joukkio. Lyöttäydyttyämme yhteen heidän kanssaa punaisten tomaattien summaksi saatiin 20. Itsehän en tuntenut pöydästä ketään ja päätinkin istahtaa erään neitokaisen viereen. Hetken jutusteltuamme niitä näitä aihe siirtyi asuinpaikkaan ja kuinkas ollakaan neitokainen sattui asumaan Tampereella, ja vieläpä kaiken kukkuraksi samassa talossa kuin minä. Millä mäihällä matkustan Koh Lantalle, matkaan tuntemattomien seurassa syrjäiseen aussieravintolaan syömään illallista ja vierustoverini asuu samassa rapussa kanssani Tampellan esplanadilla. Kolme muutakin tyttöä keskustelu etäisyydeltäni olivat Tampereen likkoja, joten jutunjuurta löytyi maukasta ruokaa odottaessamme.

Ruokailimme muutaman tunnin ja maittavan aterian päätteeksi suuntasimme Lindan kanssa takaisin kohti guesthousea muiden jatkaessa läheiselle rannalle bileisiin.  Juuri alkanut pieni vesisade kuitenkin oli lopulta latistanut hieman tunnelmaa, joten valintamme oli varsin oikea. Matkakumppanini suuntasi majapaikkaamme päästyään heti untenmaille, koska oli buukannut seuraavalle aamulle norsusafarin höystettynä vesiputouksella ja viidakkovaelluksella. Itse nörtteilin hetken respassa koko muun majatalon ollessa nukkumassa, mukaan lukien henkilökunta. Vain minä ja majatalon vahtikoira mopsi respan sohvalla, kuinka rentouttava hetki. Aamulla jo ennen kukonlaulua Linda ponkaisi ylös sängystä ja piakkoin itsekin koin herätyksen hänen toimestaan, ei niin miellyttävällä näyllä varustettuna. En nyt mainitse mitä silmäni joutuivat näkemään, mutta se oli jotain ennennäkemätöntä minun napeilleni. En uskaltanut kohdata mahdollisia painajaisia, joten päätin itsekin nousta ylös, ulos ja aamupalalle. Majatalomme ystävällinen pitäjä valmisti minulle toastit ja hedelmälautasen. Nautinnollisen hetken oltua piakkoin ohi köpöttelin kohti läheistä rantaa. Istahdettuani rannan reunakivetykselle viereeni saapui kaksi neitosta, suomea puhuen. Moikkasin heitä ja lyhyen jutustelun jälkeen puheenaihe siirtyi jälleen asuinpaikkoihin. Toinen heistä oli kotoisin Keminmaasta, eli läheltä omia juuriani. Kuinka pieni maailma oikeasti voikaan olla. Hetkosen rupattelun jälkeen olikin jo aika lähteä pakkailemaan kamat kasaan ja odotella laivan lähtöä, reittinä Lanta-PhiPhi-Phuket. Saarella olisi varmasti voinut viihtyä pidempäänkin ja näimmekin saaresta vain pienen osan. Ajattelinkin palata Lantalle myöhemmin reissullani. Phuketin päädyssä hyppäsimme meille tilattuun satamataksiin, jonka kyydityksellä saavutimme aiemminkin kattomme päänpäälle tarjonneen Baantonsain noin tunnin ajomatkan jälkeen. Ilman ruuhkaa matka olisi taittunut alle puolessa tunnissa. Aikomuksena on majailla Phuketin alueella aina 2.2 asti, minkä jälkeen lento Malesiaan Bangkokin jälkeen odottaa.

Phiiii Phiiii !

Istuskelen bungalowini kuistilla bambusta väsätyllä tuolilla ja muistelen mennyttä paria päivää. Itse olen onnekas ja muistan ne täydellisesti toisin kuin  varmasti monet sadoista Phi Phi –saaren rannalla tälläkin hetkellä juhlivat. Alku viikko on sujunut, kuten koko lomakin, Ilman huolia, murheita, pahaa oloa tai kiukkuista mieltä. Patongilla vietetty viimeinen ilta ennen Phi Phi – Koh Lanta –kierrosta sujui lettukestien merkeissä. Paikalle oli kokoontunut sankkajoukko suomalaisuutta tunnustavia nuoria naisia seurakseni, tukikohtana Casa Aino&Veera. Kehuahan minulla ei ole koskaan tapana, mutta jokainen asianosainen tietää kenen letut näyttivät nimenomaan nimensä mukaisesti letuilta. Joukosta löytyi myös kuumennettu taikinakasa koristettuna ananaksen paloilla, paistajaa mainitsematta. Suoritus vierestä seurattuna tekee kyllä vaikutuksen keheen tahansa poikamieheen. Positiivisessa mielessä? Niin minä en sanonut. Mutta ilta oli kaiken kaikkiaan mukava shoppailuineen ja maittavine lettuineen.

Seuraavana päivänä olikin aika suunnistaa nokka kohti Koh Phi Phi:tä, tunnettua auringonotto- ja biletysparatiisia. Oma mielipide saaren nykytilasta on kaikkea muuta kuin paratiisi, nimenomaan suuren väen paljouden vuoksi, mutta ovathan maisemat kieltämättä huikeat. Veneilimme Chalongin satamasta Phuketista maanantaina saarelle. Suuntasimme veneen kannelle, mutta joukko ruotsin kurdeja tuli viereemme kinastelemaan pokerin säännöistä, joten viihtyvyys oli mitä oli. Lähestyessämme Phi Phi:tä muistin sipsipussini alakertaan jättämässäni kassissa. Lähdinkin ihmispaljoutta ärsyttääkseni kohti suolaista nautintoa horjuttaen muutaman kanssa matkustajan melkein ylilaidan himoni kasvaessa lähestyessäni päämäärää. Vihdoin sain taisteltuani tieni pohjakerrokseen, pois auringosta, maisemista ja raikkaasta merituulesta. Vain minä ja 50 sentin sipsipussi. Nautinto oli sanoinkuvaamaton. Aika hujahtaa hetkessä ihanuuden keskellä, joten olimmekin pian jo perillä satamassa. Matkakumppanini kassi oli kuitenkin lähinnä vuorta tai ainakin pientä vaaraa muistuttavan laukkukasan alimmaisena, joten poistuminen laivasta sai odottaa vielä tovin. Puolen tunnin kuluttua olimme vihdoin maissa maksettuamme 20bahtin pääsymaksun saarelle ja etsittyämme kyltin hotellimme. Bamboo Mountain View Resort, nimellä varustettuna. Onneksi olin jälleen pienten sekoilujen jälkeen varannut hotellin ennakkoon Agodan –nettipalvelusta, koska tungos turisti-infoissa oli ahdistava laivojen purkauduttua satamaan. Huhupuheiden mukaan jokaiselle ihmiselle ei edellisellä viikolla ollut riittänyt kattoa tai edes bambua päänsä päälle, joten ajattelin tämän vuoksi varata etukäteen yöpymispaikan Meidänkin bambukyhäelmä oli melko tyyris yleiseen hintatasoon nähden ja hinta-laatu –suhde oli tässä tapauksessa kieltämättä hieman vinossa. Itse kuitenkin viihdyin ja pidin erityisesti huonettamme koristaneesta kivestä. Samana päivänä kuitenkin päätimme varata uuden hotellin ja suuntasimme turisti-infoon hakusanoina ”cheapest”, ”No air-con”, ”whatever wherever”. Tällä kertaa arpa oli suotuisa ja sika säkissämme mehukas ja kaikin puolin miellyttävä. Bambumajakylämme, Sunset View Pavillian, sijaitsee upealla paikalla huikeine näkymineen rannalle ja avomerelle. Riippukeinuja on useita ja auringonottaminenkin luonnistuu helposti. Loppupäivä sujuikin vain aurinkoa katsellessa.

Iltaa kohden mentäessä lottomme seitsemän oikein muuttuikin kuusi + lisänumeroksi, koska sen verran kuitenkin miinuksiakin bungalowkylästämme löytyi. Langaton netti katkeaa klo 18, sänky on pedattu kirkkaalla muovipeitteellä eikä peittoja ole lainkaan. Toimiva majoitus kuitenkin vaikka pienellä budjetilla liikkuvalle pariskunnalle, jolta löytyy hieman seikkailunhalua. Yhdeksän tienoilla suuntasimme rantabileisiin katsomaan mm. tulishowta, joita löytyy jokaisesta noin kymmenestä rantabaarista. Valitsimme Moody's :n shown, joka osoittautui täysin oikeaksi valinnaksi. Aiemmin tämän jo useampaan otteeseen nähneena ei esitys jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi, eturivissä oli kirjaimellisesti tuliset oltavat. Shown päätyttyä uneliaat matkalaiset suuntasivat uneksimaan paremmasta lakanasta ja peitosta bungalowin suojiin.

Päivä 2 @PhiPhi. Täällä taas istuskellaan bungalowin kuistilla, tällä kertaa hieman eri tunnelmissa! Päivä on ollut todellakin kaikin puolin kokemisen arvoinen. Tällä hetkellä todistan elämäni upeinta ukkosmyrskyä! Taivas hohtaa kirkkaana miltei koko ajan ja jyrinä on huima. Rannalta kantautuu tästäkin huolimatta Rihanna – We found love ja bileet jatkuvat, vaikkakin melko laimeasti pienten katosten alla sateen ajettua sokeriset ruotsalaiset suojiinsa. Olin hetki sitten myös itse käymässä rannalla, kunnes myräkkä valtasi saaren ilmatilan. Tylsyyden iskettyä käveleskelin bungalowilleni saaden samalla laakilla lämpimän suihkun taivaanisältä. Ennen kaikkea tätä luonnon suomaa näytöstä kävin päivällä hetken auringonoton jälkeen kuuluisalla Maya Bay:lla. The Beach –leffan kuvauspaikkana tunnettu saari ja laguuni oli jälleen kerran näkemisen arvoinen, kuten myös saaren muu ympäristö turkooseine vesineen ja jylhine kallioseinineen. Ennen long-tail boatiin hyppäämistä suomalainen pokerimiljonääri tarjosi kyyditystä takaisin Phukettiin vuokraamallaan pikaveneellään, mutta olimme tavallisina maanmatosina kerinneet varaamaan jo paikat täyteen ahdetusta peltipurkista seuraavalle päivälle. Piakkoin pitkähäntävene täyttyi muistakin turisteista ja joukkoon mahtui ihmisiä aina Australista Tunisiaan ja Marokkoon saakka. Porukka oli mukavaa ja tutustuinkin muutamaan bootin henkilöön lähemmin. Retkemme kesti kello kahdesta aina auringonlaskuun saakka, minkä aikana nälkä kerkesi kasvaa sietämättömäksi. Maihin päästyämme suuntasimme suihkun kautta ruokailemaan Pirates –ravintolaan maistellen mm. Naan -leipää valkosipulilla höystettynä sekä kolmesta erillisestä ruokalistasta kokeilunhaluisena valitsemaani thaimaalaisesta arjestani poikkeaaa ananas-kinkku pitsaa. Ruoka oli maittava, täyttävä, masun täyteen laittava!

Maya Bay

 Hieman kieltämättä keskittyminen herpaantuu välillä kirjoituksesta, kun katse harhautuu väkipakolla avomerelle salamojen loisteeseen. Samalla myös kuvasin pienen pätkän videota myräkästä, mutten aivan sen olemusta saanut tallennettua koko komeudessaan! Lisään videopätkän myöhemmin teknisten ongelmien ja ajanpuutteen vuoksi. Positiivista tässä kaikessa myrskyämisessä on myös se, että eilisiltaisen kirjoittamisen aikana moskiitot kerkesivät syödä jalkani paiseille, mutta sateella ne ovat tipotiessään. Sitä paitsi minulla on jalassani villasukat, ensimmäistä kertaa Thaimaan matkailun historiassani. Tasapaksun oleilun sijaan kaipaan juuri tällaisia kokemuksia muisteltavaksi myöhempää oravanpyöräelämää varten. Huomenna aamusella suuntaan kohti Koh Lantaa päiväksi tai pariksi veneillen, joten seuraava tarinointi ilmestyy reissun jälkeen. En olisi uskonut sanovani tätä ennen Thaimaahan saapumistani, mutta pieni kaipuu Patongille on hiipinyt myös puseroon, mistäköhän lie johtuu..

PhiPhin ranta ja aamupala laskuveden aikaan.

Lisää kuvateksti

Kovat kantapäät.

Nyt on ensimmäiset päivät Thaimaan auringon alla takana, tarkemmin ottaen Phuketin maastoissa. Ensimmäisen yön tosiaan vietin lentokentän lähimaastossa Naiyangissa nukkuen ensimmäisenä yönä noin kaksi tuntia heräten viideltä matkatoveriani Lindaa vastaan. Uneliaana tallustelin rinkka ja kassi mukana lentokentälle bongailemaan valkeaa vielä pisamatonta naamaa Tampereelta saapuvaksi. Etsintärupeamaa ei tarvittu vaan näkeminen onnistui yhtä liukkaasti ja kevyesti kuin 700bahtia maksavan aurinkorasvani levittäminen iholle.  Sen verran kallis rasva ettei raski edes käyttää, seurauksena rapuna esiintyminen yleisillä paikoilla, hieman kirveltää, myönnän. Lentokentältä mittaritaksilla huristeltiin hotelliimme, Royal Crown Hotel & Palm Spa:han. Kiva kolmen tähden hotelli Nanai Roadin varrella noin 10 minuutin kävelymatkan päässä hulinasta, toisin sanoen BanglaRoadista. Huoneen varasin netin kautta jo Suomen päädystä Agoda.com –nettipalvelusta 23€ hintaan. Mukavahko tarjous.

Aivan hotellin huipulla, Deluxe-room omalla altaalla.

Taviksien allas hotellin toisessa kerroksessa.

Levitettyämme kamppeet pitkin huonetta ajateltiin lähteä hieman katselemaan ympäristöä. Matkanjohtajana johdatin meidät Patongin rannalle hieman kiertotietä, koska halusin luoda seuralaiselleni täydellisen ensivaikutelman kaupungin sykkeestä. Kello ei tainnut näyttää vielä edes kahdeksaa. Rannan eteläpäätyyn päästyämme ajattelimme sitten tallustella rannan toiseen päähän muutaman kilometrin ja käydä myös varaamassa hotelli seuraavaksi yöksi. Ajattelin Baantonsai Garden Resortin soveltuvan tarpeisiimme oikein mainiosti, matkaa sinne vain sattui olemaan sen hetkisestä tallustelu paikastamme noin 5 kilometriä. Rannalla otimme fiksuina kengät käteemme ja määrätietoisesti hymy huulessa talsimme kohti määränpäätämme, ymmärtämättä todellisuutta. Tunnin verran käveltyämme vihdoin saimme Baantonsain näkökenttäämme ja löysimmekin huoneen erittäin edullisesti, 600bahtia, tämä puoliksi eli halpaa on. (HOX aurinkorasvani hinta!) Varauksen tehtyämme kysäisin innokkaalta reissukumppaniltani, mennäänkö samaa reittiä kuin tultiin vai toista mahdollisesti lyhyempää reittiä, painotus sanalla mahdollisesti. Vastaukseksi sain vaihtoehdon numero kaksi, joka oli hyvin väärä vastaus, painotus sanalla v ä ä r ä ! Olimme jo reilun tunnin verran kävellet ilman kenkiä, tätä seurasi toinen samanmoinen. Valehtelematta kiersimme kävellen koko Patong –beachin, toisella takana kolme unetonta yötä ja toiselle kevyt reilu kymmenen tunnin lento Suomesta Aasian maille. Jokaisen mutkan takana löytyi aina uusi mutka ja Mannerheimintiekin jää pituudessa Nanai Roadin taakse. Paljain varpain +30asteessa reilu kolme tuntia reippailua, tervetuloa Thaimaahan Linda ! Tämän jälkeen neitonen nukkuikin 4 tunnin päikkärit, itse makailin altaalla ja kävin moikkaamassa edellisiltana tapaamaani tuttua! Kaveri työskentelee suomalaisten omistamassa Cello-hotellissa aivan Royal Crownin Hotel:n lähistöllä. Seuraavat päivät onkin sitten mennyt sen porukan kanssa hengatessa. Olen päässyt mm. skootterikiertoajelulle, todella hienoon Number Six –ravintolaan vuoren huipulle, Cello:n illanistujaisiin, jossa sitten olikin lukuisia suomalaisia julkisuudenhenkilöitä nimiä mainitsematta. Tunnelma oli kyllä täysin Cello:n sloganin mukainen ”Come as guest, leave as family!” Huikeeta porukkaa, nautin kovasti. Ilta piti sisällään väittelyitä maailmankaikkeuden tarkoituksesta, keskustelua planeettojen välisistä yhteyksistä, Paulo Coelhon tarinoista sekä lauluesityksiä ei kovinkaan turhilta tekijöiltä! Ilta jatkui monien osalta aamu seitsemään, itse luovutin jo paria tuntia aiemmin.

Number 6 -ravintolan näköalaa.

Tänään lauantaina lähdin Cello -kaverin kanssa skootterilla aamupalalle rannalle nimeltä Nai Harn. Matkaa kohteeseen on Patongilta noin 15 kilometriä. Matkalle ohitimme monia rantoja, kuten Karon ja Kata. Skootterimme kiisi myös elefanttifarmin ohitse, joista yksi kaveri piti meille jopa pienoisen poseeraussession.  Itse ranta oli oikein mukava isoine aaltoineen, aurinko porotti ja taivas oli pitkälti yhtä sinistä hetkeä, lukuunottamatta muutamia hattaroita siellä täällä. Pääsin myös ensimmäistä kertaa kunnolla nauttimaan Andamaanienmerestä. Käristimme itseämme viitisen tuntia, minkä jälkeen suunnattiin viereiselle Promthep Cape –kukkulalle/näköalapaikalle. Tosi makeat maisemat erityisesti auringonlaskun aikaan. Ylipäätään tiet tällä alueella ovat huikeita suurine korkeuseroineen. Välillä skootteri huutaa melko uljaasti ylämäkeen mentäessä, alamäessä jarrujen hoitaessa ulvomisen. Päivä piti sisällä myös ensimmäisen hieronnan tällä reissulla, teki kyllä terää! Osaavia vanhempia naisia.  Ajoin tänään myös elämäni ensimmäistä kertaa skootterilla, ja vieläpä Patongilla toispuoleisen liikenteen soljuessa eteenpäin. Sieltä täältä ampuu skootteri, taksia, rekkaa ja tuktukkia ohi, viereen ja eteen. Seuraavana vuorossa Phi Phi –saaret, Koh Lanta sekä ehkä Raya Island!

Promthep Cape

 

Laguuni Nai Harn -rannalla

Todella mahtava päivä siis tänään takana hyvässä seurassa. Ainoana miinuksena ehkä pieni kirveltävä tunne iholla, mutta vanha tuttu lausahdus helpottaa olotilaa: ”Se muuttuu rusketukseks!”  Palataan asiaan PhiPhi:n rannoilta, kun punoitus on laskeutunut ja otsaa koristaa uusi upea iho.

Yhtenä kappaleena Phuketissa !

Heippa, mun nimi on Tuomas ja tämä on matkani Aasiaan. Tervetuloa mukaan! Mitä luultavimmin jokainen tätä lukeva tietää matkani taustat ja syyt, mutta kerrataan ne pikaisesti. Minut valittiin siis opiskelijavaihtoon Malesiaan Penangin yliopistoon. Päätös matkani toteutumisesta tuli vuoden alussa, jolloin tähän hetkeen tuntui olevan ikuisuus. Aika kuitenkin hurahti silmissä, vaikkakin välillä kerkesi sattua yhtä sun toista, niin hyvää kuin huonoa. Valmistelut aloitettiin hyvissä ajoin, mukana hääräsi tottakai mamma suurena apuna. Rokotukset hankittiin, majoitukset järjestettiin, lentoliput varattiin ja rinkka pakattiin. Sen tarkemmin en ala selostelemaan valmistelujen yksityiskohtia, koska sitä varten on olemassa omat blogit näistä asioista kiinnostuneille. Minulla on tarkoituksenani tulevan puolen vuoden aikana koota reissuni tärkeimmät tapahtumat ylös ja jakaa ne teidän kanssanne, halusittepa tai ette. Pitkän aikaa pähkäilin näille tarinoilleni isoa otsikkoa ja päädyin ”Saya Asia! (Mami, JANGAN!)” Kuka lie tietää mitä tämä sanaparsi tarkoittaa, mutta eiköhän se tässä matkan varrella jokaiselle mukana pysyvälle selkene! 

Tegelin lentoasema kävelylenkin jälkeen.

Tällä hetkellä istun Berliinissä Tegelin lentoasemalla silmät suhteellisen ristissä valvotun yön jäljiltä. Heräsin maanantaina 9.1 about klo 11.00, enkä sen jälkeen ole nukkunut sekuntiakaan. Nyt kello näyttää 11.30 ja päivä on 10.1.  Jos totta puhutaan, niin piti kalenterista tarkistaa missä päivässä mennään, sen verran on kaveri seis. Matka starttasi Helsingin Huopalahdesta noin yhden aikaa yöllä pelkkä t-paita massiivisen ylävartaloni peittona. Hetken tärisin junaa ja bussia odotellessa, mutta ajatus reilun vuorokauden päässä häämöttävästä 24/7 saunasta sai minut jopa jollain kierolla tavalla nauttimaan vilun väreistä hampaiden kalinan soidessa vieressä seisovien korvaan. Saavuin Helsinki-Vantaan lentoasemalle vain viisi tuntia ennen lentoni lähtöä, tiukoille meni ! Rillit huurussa Sheldon ei ymmärtäis tuota heittoa, se oli sarkasmia. On muuten kivaa linnunlaulua kentän vessoissa viihdykkeenä. Viimeiset askeleeni Suomen kamaralla otin varttia vaille seitsemän tienoille aamulla nousten viimeisenä matkustajana koneeseen, tyylikkäästi. Hieman oli haikea ja epätodellinen olo katsella Helsingin valoja viimeistä kertaa aikoihin ennen pilviin sukeltamista. Lento sujui kaiken kaikkiaan mainiosti, vaikkakin turbulenssi väritti hieman laskeutumista Berliiniin Tegelin kentälle sankan pilviverhon läpi auringon jo hieman kurkistaessa taivaanrannan takaa. Pilvien takaa paljastui Berliinin huikea valomeri pitkine autojonoineen aamuruuhkassa. Kello näytti paikallista aikaa noin kahdeksaa, kotimaan aikamme tikittäessä tunnin verran etuillen. Ollaan me suomalaiset siis jossain saksalaisia edellä!  Berliinissä odottikin sitten 8 tuntia aikaa kulutettavaksi. Empiriirisen tutkimuksen ja erittäin luotettavien havaintojeni mukaan, jotka olen tehnyt tässä kovalla metallituolilla istuessa, voin väittää Saksassa olevan enemmän pullomummoja ja –pappoja kuin Suomessa. Viereinen roskis on varsin tarkoin tyhjäksi koluttu ämpäri. Rohkenin myös poistua kentältä hetkeksi ja kävin tunnin kävelylenkin Berliinin keskustaan päin, sinne luulin ainakin suuntaavani. Koko hyytävän tunnin ajan sairaan ärhäkkä ja kylmä tuuli ravisutteli paljaita siimojani. Jopa kemiläiselle tuuli oli kova. Muutaman kuvan kerkesin napsasta ennen syväjäätymistä. Joku joki siellä virtasi ennen Berliinin muuria ja rutikuiva metsäkin tuli vastaan, keskusta vain puuttui, ja se muuri. Tiedä sitten missä kävin pyörähtämässä, kun saksan kielestä en sanaakaan ymmärrä. Nyt alkaa akku loppumaan masiinasta ja koko kentältä ei pistorasiaa löydy. Vielä neljä tuntia kulutettavana, joten taidan lähteä testaamaan Burger Kingin strawberry shaken. Mäkkärin vastaava ennakkokaavailuissa kyllä vie voiton, mutta annetaan mahdollisuus. Toisen osan tarinasta kirjottelen jo Thaimaan lämmöstä hikisin sormin.

Joku sankari oli rohjennut melomaankin jokea pitkin.

Mäkkäri vei voiton! Sen totean täältä Thaimaan auringon alta. Hotellin partsilta kirjoittelen, paita liimautuneena ihoon kiinni. Ottaisin kyllä pois, mutta ei lähde. Päästiin siis vihdoin matkaan piinaavan 8 tunnin odottelun jälkeen Berliinin lentoasemalta. Kieltämättä unettomuus, valvominen ja tuhnu lentokenttä ottivat yllättävän koville. Lentokentällä oli vain metallisia tuoleja muutama sekä silmiinpistävä määrä poliiseja. Sinipukuisia pamputtajia oli kentällä enemmän kuin Suomessa olen ikinä nähnyt yhteensä. Hetkeksi, kun laittoi pitkäkseen, tuli poliisisetä toitottamaan ”Ylös!”-komentoja. Aika kuitenkin lopulta jollain konstilla sujahti ja päästiin nousemaan koneeseen. Helsinki-Berliini -lennolla en saanut vierustoveria ja Berliini-Phuket –lennolla käytössäni oli kokonaiset neljä istumapaikkaa koneen ollessa muutoin täynnä. No takana istuvalta riviltä sitten ponkaisi viereeni eläkeikää lähestyvä ruotsalainen hivenen harmaantunut herrasmies Aftonbladet kädessään. Jossain kohden matkaa rohkenin kysyä häneltä jotain ja siitäpä syntyikin sitten aivan uusi tarina. Herra sattui olemaan tosiaan naapurimaasta, joka sinällään oli hauskaa, koska olimme varmasti koneen ainoat Saksan ulkopuolelta tulevat. Loppulento sitten Thomasin kanssa poristiin ja lopulta sain kyydin häneltä ja hänen thai-vaimoltaan hotellilleni pienen kiertoajelun jälkeen! Säästyipä taksirahat ja näin maisemia. Yhden ainoan kerran he kysyivät joltain ohikulkevalta thai-naiselta haluaisiko tämä ostaa minut. Ei herunut muuta kuin kaunis hymy. Hotelli sijaitsi kyllä aivan lentoaseman vierellä kävelyetäisyyden päässä, mutta kentän ovista oikeaan suuntaan lähteminen olisi voinut tuottaa vaikeuksia ilman ruotsalaista kaimaani. Hotellin nimi on Naiyang House ja se sijaitsee Naiyangin alueella. Melkomoisen kuppanen hotelli, mutta ruoka oli hyvää! Jokin vanha leidi kokkaili kanaa cashewpähkinöillä kahden euron hintaan. Huoneeni naapurista löytyy jokin kukkofarmi, sen verran kovaa meteliä kuuluu jatkuvalla syötöllä. Hotellille tai tarkemmin sanottuna näille bungaloweille pääsy onnistu siis yllättävän helposti apujoukkojen myötä ja checkattuani itseni sisään suuntasinkin heti nokkani kohti rantaa kamera taskussa!  Tämän päivän otin kuitenkin aivan iisisti ilman kärähtämisvaaraa, tunnin vain loikoilin hiekalla ja heitin talviturkin pois. Huomenna kaveri lentelee Suomesta seuraksi kärisemään, on se kaksin kivempi palaa.

Sisääntulo Naiyang-biitsille

Tämä kirjoitelma nyt oli vähän mitä sattuu. Alkuun tekstin tuottaminen on aina hankalaa, mutta eiköhän tämä tästä matkan varrella muotoudu kivempaa kuosiin. Muutenkin on tullut nukuttua viimeisen kahden vuorokauden aikana noin kaksi tuntia maksimissaan! Parhaaseen uneksimis aikaan lentokoneessa edessä olevan rivin pikkuvauva päätti pitää puolentoista tunnin itkemisharjoituksen, hieman kieltämättä kiristi. Ohessa kuitenkin vielä muutama kuva näiltä ensimmäisiltä, varsin väsyneiltä päiviltä. Kirjottelen lisää kuulumisia muutaman päivän päästä, jos jotain jännää tapahtuu. Nyt odottelen toista kaveria ilmaantuakseen paikalle ja lähdetään katselemaan Naiyangin rantaa iltavalaistuksessa!