Takana on varmasti elämäni tapahtumarikkain vajaa kaksi viikkoa! Tekemistä on riittänyt ja näkemistä vielä sitäkin enemmän. Aika on kiitänyt Salama McQueenin lailla eikä kirjoittamiselle ole löytynyt aikaa, vaikka kuinka sitä yritin vuorokauden eri ajankohtina löytää! Nukuttua on tullut maksimissaan 4-5 tuntia yössä ja silmäluomet alkavatkin piakkoin painaa lähemmäs ylitsepääsemätöntä. Tässä sitä huomaa kuinka tarinaa matkasta pitäisi kirjoittaa säännöllisin väliajoin, koska reilussa viikossakin on kerinnyt tapahtua uskomattoman paljon erilaisia asioita, mutta niiden suoltaminen ”paperille” ja kaiken huikeuden välittäminen laajalle lukijakunnalleni on miltei mahdotonta enää jälkikäteen muisteltuna.. Pelkästään Nuy Beach –reissusta Phuketissa voisin kirjoittaa hyvinkin nasevan ja viihdyttävän tarinan, mutta se olisi syrjintää Nai Harnin tai Ya Nui:n rantaa kohtaan.. Jokainen kaipaisi yhtä suuren huomion ja koitankin nyt hieman muistella mennyttä 10 päivää ja sen tapahtumia suhteellisen lyhyesti sen suurempia jaarittelematta ja itselleni ominaisia ekstra-adjektiiveja käyttämättä.
Ehkäpä suurimpana yksittäisenä ja perusarkeen vaikuttaneena seikkana Thaimaassa oli matkakumppanini Lindan poistuminen keskuudestamme. Suksemme ristenivät ja Linda pakkasi laukkunsa varustettuna ”räkäkarkeilla” ja muutamalla parilla blingbling kenkiä. Samanmoisia torneja käyttivät muun muassa Banglaroadin iloiset tyttöset pyörähdellessään huumaantuneen oloisena tankojensa varsissa. Annoin kuitenkin täyden tukeni kengille, ja Miami Tampereella tulee sokaistumaan siitä valkoisten korkojen loisteesta varustettuna ”muutamalla” niitillä ja paljetilla. Suksemme kuitenkin ristenivät iloisissa tunnelmissa ja luulenpa luiston olevan tällä hetkellä Lindan suksissa hiukkasen verran liukkaampi kuin itselläni Thailandin loputtomilla hiekkarannoilla. Pieni viima poskipäissä ja -30 celsiusta eivät varmasti kuitenkaa ruskettunutta pisamanaamaa juurikaan häiritse, koska matkan voi aina taittaa kovaa ikävää matkan aikana neitokaisen sisimmässä aiheuttaneella AUDI:lla ! Lindan noustua koneeseen seuraava päivä itsellä oli varsin outo. Hotellihuoneen oveen ei tarvinnut koputtaa kysyäkseen lupaa avata ovea, käristyneen suomalaisen nuoren naisen lihan tuoksu ei kantautunut altaalta sieraimiini tullessani päivän reissuilta takaisin hotellille. Tähän oli tottuminen ja kaksi seuraavaa päivää menivätkin sumussa ja ikävöidessä mennyttä. Pian kuitenkin sain taas elämäniloni takaisin ja jatkoin kokemusten keräämistä muiden ihmisapinoiden kanssa, jotka ovat tehneet matkastani tähän mennessä unohtumattoman kokemuksen.
Skootteri oli menneellä viikolla hyvin kovalla rasituksella. Kaksipyöräisen avustuksella pääsin näkemään upeita näkymiä ja rauhallisempia rantoja ”paikallisten” oppaideni suotuisalla avustuksella. Viikkoon mahtui myös uusien ihmisten tapaamista suuressakin määrin. Muun muassa Bangkokin hurjat Noora ja Jenna kunnioittivat läsnäolollaan muutamaakin illanistujaista. Samana iltana tavattuani nämä lainsuojattomat Bangkokin kaduilta, elämääni loikkasi myös yhdet valtavat viikset. Herra Gunther aka. Janne, liittyi joukkoomme valloittamaan Phuketin ympäristön rantoja. Tutustumisemme näki päivänvalon, tai tarkemmin ottaen Banglaroadin värivalot, suunnatessamme ruokailemaan suomalaiseen ravintolaan. Meidän seurueestamme vain viikset nappasivat listalta suomalaista ruokaa pyttipannun merkeissä, muiden tyydyttyä paikallisiin antimiin. Reissumies Jannen tarina kaiken kaikkiaan on melkoisen hienoa kuultavaa, mutta empiirisen tutkimukseni vuoksi olen tullut siihen tulokseen, että lukijakuntani on liian herkkää voidakseni tuoda päivänvaloon kaiken oleellisen hänen tarinaansa liittyen. Näin ollen jätän sen tien haaran käsittelemättä kokonaan, koska murojenkin syönti on kuivahkoa narskuttamista maito, jugurttia tai hedelmiä. (Breakfast: Muesli with fruits & yoghurt, vinkkinä. Laittakaa jugurtti ensin, paljon kivempi syödä!)
Viikolla tuli tutustuttua myös muihin Casa Aino & Veera vieraisiin. Joukkoa kartutti ihmiset rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista sekä Australian hauskuuttaja Ama(r) ! Viikon oli puhuttu, että Ama tulee silloin ja silloin. Koko aika totta kai oletin hänen olevan joku suomalainen Amanda-tyttö, lempinimeltään Ama. Lopulta ovesta astui pienehkö komeaan partaan verhoutunut Amar -herra. Erittäin mukava, ystävällinen ja puhelias aussie! Itse en näihin aikoihin parhaimmillani ollut, koska olin muuttanut hotellistani (pelkkä rupeli katossa tuulettamassa) Ainon ja Veeran nurkkiin muutamaksi päiväksi ja ilmastointi teki tepposet. Kuume ja kova flunssa valtasivat kehoni ja oleminen oli melko tuskallista jokaisen nivelen aiheuttaessa särkyä.
Kuumehouruissa ja nenän vuotaessa pirteän keltaista eritettä suuntasimme Veeran ja Jannen kanssa skootteritripille Phuketin ympäristöön, aikomuksena vallata joitain hieman hiljaisempia ja pienempiä rantoja. Retkemme oli onnistunut! Ensimmäinen kohteemme löytyi Nai Harnin lähistöltä, muistaakseni Sane Resortin lähistöltä. Kulkeminen rannalle tapahtui muun muassa parkkihallin läpi, sekä pientä rantatietä kaasutellen. Rannalla oli muutamia ihmisiä, mutta rantatuolejakaan ei ollut tusinaa enempää. Janne päätti hankkia matkansa kuudennen HIV:n kaaduttua rantakalliolla. Harmiksemme Veeran kanssa tapahtuma jäi näkemättä kuvaussessiomme kauempana kallioilla venähdettyä oletettua pidemmäksi. Veren vuodon vielä jatkuessa skootterimme hurahtivat jälleen käyntiin ja seuraava kohteemme oli muutaman poukaman päässä häämöttävä pienehkö ranta Ya Nui, jonka turkoosinvärinen vesi soljui hellästi valkealle rantahiekalle. Tämän rannan tuliaisina oli jo aiemminkin tutuksi tullut tomaattimme punakoituminen aurinkorasvoista huolimatta. Ohessa hieman kuvamateriaalia rannoilta, ehkä ne kuvaavat paremmin maisemaa kuin näytöllä seisovat sanat. Yllättävää kyllä, mutta tämä ranta tuntui vilisevän suomalaisia turisteja syrjäisestä sijainnistaan huolimatta. Suomalaiset olivat uskaltautuneet kauemmaksi kotirannoiltaan Patongilta ja Katalta. Mutta en ihmettele, koska rannat olivat potenssiin kymmenen upeus tasoltaan! Viimeinen kohteemme olikin sitten jotain aivan käsittämätöntä. Aiemmin jo mainitsin kuinka voisin kertoa tästä rannasta, eli Nyu Beach:stä, hyvinkin paljon sen pienuudesta huolimatta. Nai Harnilta kohti Patong-beachia suuntaavalla tiellä elefanttifarmin jälkeisen vuorenrinteen huipulla oli kyltti tälle rannalla, eikä kukaan meistä ollut siellä aiemmin käynyt, joten päätimme koittaa onneamme. Kyltti ilmoitti onneksemme matkaa rannalle olevan vain kilometrin verran, koska skoottereidemme alla velloi monttuinen hiekkatie. Noin kilometrin ajettuamme eteemme ilmestyi jyrkkyystasoltaan ”liian jyrkkä rinne skootterille”, joten fiksuina päätimme jättää menopelimme vuorenrinteen päälle ja jatkaa matkaamme kävellen.
Tässä vaiheessa terve maalaisjärki olisi tietenkin voinut olla avuksi ja auttaa meitä ymmärtämään ettei ranta hirvittävän lähellä voi olla ollessamme sadan metrin korkeudelta merenpinnasta. Itse jätin perinteitä kunnioittaen kengät skootterimme luo odottelemaan ja lähdin paljain jaloin tallustelemaan pitkin hiekkatietä, tavoitteena ranta, meri ja hiljaisuus. Matka taittui ja aina uusi mutka ilmestyi eteemme, olimme keskellä viidakkoa. Palmujen lomasta kuului rapinaa harvase sekunti ja pieniä bambumajoja ilmestyi aina silloin tallöin metsän siimeksestä näkökenttäämme. Meri näkyi kaukana vuoren rinteen juurella, mutta sinnikkäästi jatkoimme jalan laittamista toisen eteen, paluuta ei enää tässä vaiheessa ollut! Reilun puolen tunnin tai ehkä pikemminkin vajaan tunnin hikisen ja vedettömän tarpomisen jälkeen silmämme havaitsivat eloa! Meri oli edessämme ja pieni puinen hökkelö, jossa paikallinen herra keräsi 150thb rannalle sisäänpääsymaksua. Onneksi rahat olivat mukana. Rannalta ei löytynyt aurinkotuoleja vaan aurinkovarjot oli pystytetty rantahiekalle ja niiden alla makasi jonkinmoinen matto. minkä päällä pystyi makoilemaan. Ihmisiä paikalla ei ollut varmasti kymmentä enempää ja tavoiteltu hiljaisuuden tyyssija oli löytynyt!
Käärimme punoittavat tomaattimme turbaaneihin ja lilluimme kissanmaidon lämpöisessä, pastellin värejä ilmentävässä vedessä muutaman tunnin kuvamateriaalia keräten. Yritimme pitkittää lähtöämme takaisin mahdollisimman myöhään, mutta kun aurinko alkoi lopetella työpäiväänsä oli aikamme koittanut. Pimeys + viidakko ei ollut tällä kertaa päivän sana, seikkailua oli ollut jo tarpeeksi. Alhaalta olisi ollut myös kuljetus takaisin ylös muutamalla eurolla, mutta paljaat jalkapohjani janosivat lisää kilometrejä ja kehoni vettä, jota minulla ei tällä kertaa ollut sille tarjota. Vajaan tunnin mäkitreenin jälkeen saavuimme skoottereille näkökentät sumeina ja suut varsin supussa. Itse yritin hieman porukkaa herätellä, mutta naispuolisen tutkimusmatkailijakumppanini ilmeistä ja hengityksen raskaudesta päätellen oli parempi pysyä vain hissukseen. Itse sain kunnian toimia kuskina ja kaipuu juomavedestä sai käteni kääntämään kaasua normaalia enemmän. Vesipullo löysi lopulta kätöseeni ja suihkun jälkeen uni maistui. Olihan minulla kuitenkin ollut kuumetta koko tämän kevyen päivärupeaman ajan. Päivä oli kuitenkin varmasti yks parhaista tällä reissulla, tähän mennessä, ja varmasti tulee olemaan yksi parhaista kokemuksista puolivuotiskauteni aikana! Ikimuistoista. Parasta seuraa ja mahtavat rannat.
Kaikennäköistä muutakin sitä on tullut kyllä viikolla tehtyä. Phuket Townissa järjestettiin jonkinnäköiset festivaalit/karnevaalit, joten päätimme Ainon ja Jannen kanssa suunnata katsastamaan nämä juhlat. Pienehkö sadekuuro ilmestyi ajomatkallamme virkistämään olotilaamme ja pienten mutkien kautta (mm. yksisuuntaista väärään suuntaan jokunen kilometri) löysimme määränpäähämme. Länsimaalaisia ei suuremmmalti näkynyt, mutta aasialaista ihmistä sitäkin enemmän. Matkamme läpi alueen taittui hiljalleen Aino-neidin löydettyä jokaisesta kojusta jotain mielenkiintoista – ruokaa! Muutaman tunnin reippailun jälkeen skootterimme saivat jälleen luvan kantaa meidät takaisin Patongille. Kiva kokemus oli tämäkin iltama!
Kerrottavaa olisi vielä vaikka ja kuinka, mutta johonkin on raja vedettävä. En olisi ikinä uskonut että poistuminen Phuketista voisi olla niin vaikeaa! Jäähyväiset ihmisille Suomen päässä olivat jo raskaat, mutta nyt muutaman viikon tuntemisen jälkeen hyvästien jättäminen riipaisi hirvittävän kovaa. Tällä hetkellä kirjoittelen täältä Malesiasta käsin jo, mutta kaipuu Phukettiin on suuri. Yksinkertaisesti todella iso. Ajatukseen on kuitenkin totuttava ja luotava uusi arki tähän maahan ja elämäntapaan. Juuri kun oli tottunut Thaimaan menoon ja saanut tietyn rytmin päiviin, oli poistumisen aika. Ikävä on.
Ensimmäistä kertaa reissullani olen kerinnyt pysähtymään ja todella ajattelemaan missä olen, mitä teen ja mikä on matkani tarkoitus. Istahdin tänään asuntomme parvekkeelle ja pysähdyin kokoamaan ajatuksiani. Ennen reissuun lähtöä en ymmärtänyt kuinka hirvittävän pitkäksi ajaksi olen lähdössä pois kaikkien läheisten luota, ja kuinka kaukana olen kaikesta mitä Suomen päässä mahdollisesti tapahtuukaan. Ajattelin jotenkin vain tulevani muutaman viikon lomalle, en niinkään osannut asennoitua puoleen vuoteen kaukana kotoa ja kaikesta turvallisesta. Muutaman kerran menneinä päivinä on iskenyt hirvittävän iso kaipuu takaisin ja haikeus. Muutama kyynelkin on valehtelematta tullut valutettua syystä jos toisestakin, mutta se on vain tehnyt hyvää. Sen vuoksi poistuminen Phuketista todella mukavien ihmisten luota riipaisikin kovaa, koska tunsin kuuluvani johonkin ja jälleen täytyi jättää hyvästit. Laukkujen purkamisen jälkeen kaappeihin ja oman tukikohdan perustamisen jälkeen tänne Malesiaan alan pikkuhiljaa kuitenkin ymmärtämään, että elämäni tulee olemaan Aasian mailla vähintään seuraavat viisi kuukautta. Ajatukseni matkaavat edelleen monta kertaa päivässä Suomeen ja siellä arkeaan elävien ihmisten tekemisiin. Mietin kuinka kaikki pärjäävät ja mitä heille mahtaakaan kuulua. Muutamasta tärkeästä ihmisestä itselleni en ole lähtöni jälkeen kuullut sanaakaan ja se saa kieltämättä mieleni hieman huonoksi.
Toivon vain, että kaikki asiat Suomessa soljuu myötävirtaan eikä karikoita osu kenenkään kohdalle. Kaikkea hyvää ja paljon hymyä pakkasesta huolimatta! Ihmiset, kohta on kesä!! (..joten salille mars!)
...seuraava postaukseni saakin luvan sitten hieman valottaa asumisolojamme. Luvassa siis asuntoesittely ja pienen miljoonakaupunkimme Penangin salaisuuksien avaaminen teille rakkaat seuraajani.
Viimeisen parin viikon aikana on tullut koettua kaksi aivan eri maailmaa, rauhallisen idyllinen paratiisisaari Perhentian ja yksi Kaakkois-Aasian kehittyneimmistä keskuksista, Kuala Lumpur. Kontrasti näiden kahden 300 kilometrin säteellä sijaitsevan paikan välillä on maksimaalinen. Kertoilempa ensiksi hieman Malesian itärannikolla sijaitsevasta Pulau Perhentianista, joka koostuu suuresta saaresta nimeltä Besar sekä pienemmästä reppureissaajien suosimasta Kecilistä. Meidänkin pikaveneemme Kuala Besutista suuntasi kohti Keciliä ja saavutti Coral Bayn satamalaiturin perjantai aamuna auringonnousun aikaan. Pikavenematka saarelle oli yhtä rynkytystä aallokkoisella merellä ja heikompi vatsaisella olisi voinut suusta tulla muutakin kuin ”wooou” -huutoja. Olimme suunnitelleet ennakkoon yöpyvämme saaren toisella puolella sijaitsevalla Long Beach:llä ja suuntasimmekin käsimatkatavaroinemme saaren halki kulkevan polun poikki kohti määränpäätämme. Long Beach vaikutti jo heti ensisilmäyksellä rauhalliselta auringonottajien Mekalta, mitä se lopulta myös olikin. Noin 500 metriä pitkä rantaviiva ja muutama majoituspaikka, ei liian täyteen rakennettu.
Pitkä viikonloppu koostui siis rannalla köllöttelystä, viidakkoretkestä, snorklailusta ja pallottelusta rantahiekalla. Erityismaininta kyllä täytyy antaa Coral Bay:llä kokemalleni auringonlaskulle, huikea! Myöskin viimeinen päivä kämppäkaverini Ahdin kanssa oli miellyttävä. Muut olivat jo lähteneen edellisenä päivänä kohti Penangia, mutta me jäimme naatiskelemaan viimeiseen asti saaren antimista ja Panoraman edustalla esiintyneestä live-bändistä. Panoramassa esitettiin joka ilta myös uusimpia elokuvia, joten illat eivät olleet ainakaan tylsiä! Rennon leppoisa pidennetty viikonloppu. Perhentianilta matka kotiin sujui bookkaamamme bussin sijaan minibussissa neljä tuntia aikataulusta myöhässä, mutta lopulta kotiin asti päästiin. Muutama päivä välissä ja kohti Kuala Lumpurin Formula 1 –spektaakkelia! Viime aikoina tekstin saaminen ulos päästä on ollut melko vaivalloista ja tuskan takana, kuten varmasti tekstistä voi kukanenkin itse havaita. Mielessä pyörii myös ajatus siitä, lukeeko näitä tarinoita edes kukaan....
