perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pulau Perhentian

Viimeisen parin viikon aikana on tullut koettua kaksi aivan eri maailmaa, rauhallisen idyllinen paratiisisaari Perhentian ja yksi Kaakkois-Aasian kehittyneimmistä keskuksista, Kuala Lumpur. Kontrasti näiden kahden  300 kilometrin säteellä sijaitsevan paikan välillä on maksimaalinen. Kertoilempa ensiksi hieman Malesian itärannikolla sijaitsevasta Pulau Perhentianista, joka koostuu suuresta saaresta nimeltä Besar sekä pienemmästä reppureissaajien suosimasta Kecilistä. Meidänkin pikaveneemme Kuala Besutista suuntasi kohti Keciliä ja saavutti Coral Bayn satamalaiturin perjantai aamuna auringonnousun aikaan. Pikavenematka saarelle oli yhtä rynkytystä aallokkoisella merellä ja heikompi vatsaisella olisi voinut suusta tulla muutakin kuin ”wooou” -huutoja. Olimme suunnitelleet ennakkoon yöpyvämme saaren toisella puolella sijaitsevalla Long Beach:llä ja suuntasimmekin käsimatkatavaroinemme saaren halki kulkevan polun poikki kohti määränpäätämme. Long Beach vaikutti jo heti ensisilmäyksellä rauhalliselta auringonottajien Mekalta, mitä se lopulta myös olikin. Noin 500 metriä pitkä rantaviiva ja muutama majoituspaikka, ei liian täyteen rakennettu.












Majapaikka, yläkerta.
Majoitukseksi valitsimme yhteistuumin Panorama Chalet –nimisen, erityisesti sukeltajille tarkoitetun, bungalow-kyläsen suurinpiirtein keskivaiheilta rantaa. Itse oleilin viisi henkeä vetävässä kaksikerroksisessa rakennuksessa, josta meidän käytössämme oli yläkerta. Alakertaa asuttivat joukkiomme tytöt. Asunnostamme löytyi myös reilut kymmenen senttiä pitkä ja leveä ja paksu ja iso ja valtava hämähäkki. Suurin hämähäkki mitä omin silmin olen nähnyt. Veden avulla hätistimme sen vessassa olevaan putkeen, joka tietääksemme johti alakertaan…



Romantic Beach
Perhentianin saari ei tarjoa juurikaan aktiviteetteja ja auringon läsnäolo on välttämätön viihtymisen kannalta. Meitä sää suosi ja aurinko kunnioitti läsnäolollaan jokaista päiväämme perjantaista tiistaihin asti. Pääasiassa saarelle tullaan sukeltemaan ja snorklaamaan, ihastelemaan kristallinkirkkaiden vesien antia. Saari tarjosi kuitenkin myös kalastusretkiä, kanootinvuokrausta ja pienimuotoista viidakossa vaeltelua. Kuulemani mukaan kaikenmoinen vesiurheilu on saarella kiellettyä, vaikkakin suuret aallot olisivat olleet omiaan esimerkiksi surffaukseen. Meidän melkein koko vaihtariporukka suuntasi yhtenä päivän snorklausretkelle saarien ympäristöön. Reissun jälkeen voinkin nyt kerskailla uineeni meressä kilpikonnan kanssa rintarinnan. Melkomoisen mieleenpainuva kokemus ! Retkemme koostui viidestä eri paikasta: Fishing point, Shark point, Turtle point, Lighthouse & Romantic Beach. Viimeksi mainittu oli kylläkin kaikkea muuta kuin nimensä mukainen. Komea ranta, mutta romantiikka oli kyllä peittynyt rannalla lilluneisiin roskiin. Retki oli kuitenkin hintansa väärtti, kevensihän se lompakkoa kuitenkin vain alle kymmenellä eurolla. 


Määränpää!
Puolimatkassa.
Yksi suurimmista älynväläyksistä olikin vuorossa sitten maanantaina, kun tutkimusmatkailijat Jarkko, Joona & Tuomas lähtivät etsimään vaihtariporukalle edelleen saavuttamatonta D’ Lagoon –nimistä rantaa. Fiksumpana kaverina lähdin matkalla ilman kenkiä paljain jaloin, koska luulin rannan sijaitsevan suhteellisen lähellä helpohkon kävelymatkan ja maaston takana. Totuus oli kuitenkin kaikkea muuta. Ensiksi nousimme ylös saaren keskellä olevalle mäelle puolisen tuntia kivikkoista metsätietä pitkin. Varpaani olivat tässä vaiheessa jo suhteellisen verillä, mutta sinnikkona takaisin kääntyminen oli poissuljettua. Kukkulan päältä löytyi tuulivoimala. 


The Portaat.
Taitolaji
Tältäkin kohdalta olisi päässyt kiipeämään alas hyvinkin pitkiä portaita pitkin mereen, mutta rantaa ei tällä seudulla ollut näkyvissä, joten jatkoimme matkaamme toiseen suuntaan. Varttitunnin tarpomisen jälkeen ”D’Lagoon” –kyltti osoitti kohti metsän siimeksiä. Matka viidakon läpi taittui reilussa puolessa tunnissa juurten, kuivuneiden lehtien ja erinäisten oksien hivellessä jalkapohjiani. Sain matkan varrella myös rispectiä vastaantulevilta saksalaisilta vanhuksilta, jotka hehkuttivat paljasjalkaisuuttani. Kieltämättä reissu ei ollut se nautinnollisin, mutta kärsimyksen arvoinen. Limu nimittäin oli 0,40RM (0,10€) halvempaa kuin Long Beach:llä. 

Vihdoin perillä.






Kallioita pitkin portaille....

Seuraava Pinky & The Brain –hetki sattui muutaman kymmenen minuutin rannalla oleilun jälkeen. ”Koitetaan mennä takaisin noita kallioita pitkin sinne portaille, jotka johti tuulimyllyille! Ei voi olla hirveen pitkä matka, tuollahan ne näkyy!” No tässäkin tapauksessa totuus sattui olemaan hieman erilainen kuin oletuksemme. Digikamerat kädessä kiipeilimme rantakallioita pitkin nousuveden paiskautuessa seuraksemme kovenevalla tahdilla. Selviytymistaistelua jatkui satoja metriä, kunnes pystysuora seinämä pakotti meidät kääntymään takaisin erttäin vastahakoisena. Jälkeenpäin ajateltuna tässä tempauksessa ei ollut juurikaan järjen häivää, koska hengenlähtö oli oikeastikin muutaman kerran melko lähellä. MUTTA kokemus sinällään. Lopulta päädyimme ottamaan nöyrinä venekyydin rannallemme. 

Pitkä viikonloppu koostui siis rannalla köllöttelystä, viidakkoretkestä, snorklailusta ja pallottelusta rantahiekalla. Erityismaininta kyllä täytyy antaa Coral Bay:llä kokemalleni auringonlaskulle, huikea! Myöskin viimeinen päivä kämppäkaverini Ahdin kanssa oli miellyttävä. Muut olivat jo lähteneen edellisenä päivänä kohti Penangia, mutta me jäimme naatiskelemaan viimeiseen asti saaren antimista ja Panoraman edustalla esiintyneestä live-bändistä. Panoramassa esitettiin joka ilta myös uusimpia elokuvia, joten illat eivät olleet ainakaan tylsiä! Rennon leppoisa pidennetty viikonloppu. Perhentianilta matka kotiin sujui bookkaamamme bussin sijaan minibussissa neljä tuntia aikataulusta myöhässä, mutta lopulta kotiin asti päästiin. Muutama päivä välissä ja kohti Kuala Lumpurin Formula 1 –spektaakkelia! Viime aikoina tekstin saaminen ulos päästä on ollut melko vaivalloista ja tuskan takana, kuten varmasti tekstistä voi kukanenkin itse havaita. Mielessä pyörii myös ajatus siitä, lukeeko näitä tarinoita edes kukaan....




tiistai 20. maaliskuuta 2012

Langkawi-Pangkor

Bussi on lastattu parillakymmenellä vaihto-opiskelijalla, muutama paikallinen penkinlämmittäjä ihmettelemässä valkoista joukkiotamme. Bussimme suunta on Kuala Besutin lauttasatama. Päämääränä yön yli matkaavalla pesueellamme on Perhentian Islands. Renkailla varustettu matkantekomme alkuperäisen aikataulun mukaan tulisi kestää 8-9 tuntia, mutta lähtömmekin myöhästyi periaasialaiseen tapaan reippaalla tunnilla. Par'aikaa hurjastelemme varsin tökkivällä tyylillä 13 kilometriä pitkää ”jambatania” pitkin, toisin sanoen olemme Penangin liian pitkällä sillalla matkalla kohti mannerta. Oma paikkani bussista löytyy perimmäisestä nurkkauksesta. Arvoni mukaisesti penkkini on korotetulla jalustalla, joten koko bussi on turvallisesti valvovan silmäni alla. Bussi on täytetty tällä kertaa harvinaisen huikeilla persoonilla ja matkasta tulee varmasti muistelemisen arvoinen. Tähän yhtälöön kun ynnää Perhentianin saaren yhdet maailman parhaimmista ja kirkkaimmista snorkklaus- ja sukellusvesistä sekä vaaleat puuterihiekkarannat, on tuleva elämys taattua laatua.  


Muutama matka muillekin saarille on vaihdossa olo aikana tullut tehtyä, enkä niistä ole vielä pahemmin kirjoitellut. Ensimmäiseksi matkasimme samalla lössillä Langkawille, joka on tituleerattu Malesian turistirysäksi ja paratiisisaareksi. Oma kokemukseni saaresta ei ollut lähelläkään tätä kuvausta vastaava, vaikkakin beachit olivat näkemisen arvoiset pitkine rantaviivoineen, mutta samanlaista maisemaa on mahdollista nähdä Thaimaassa miltei jokaisen nurkan takaa. 


Vierailumme aikana saarella ilmoitettiin olevan high-season, mutta väen paljoudesta ei ollut pienintäkään merkkiä näkökentässä. Myöskään aktiviteettien paljous ei kuulunut saaren ominaispiirteisiin. Ihmetystä aiheutti kuitenkin majoituksen hankkimisen vaikeus. Joka paikka tuntui olevan täyteen buukattu, mutta ihmisiä ei näkynyt juuri nimeksikään. Ensimmäiset pari yötä yövyimme pienen kolmion tapaisessa talossa: kaksi makuuhuonetta, keittiö ja olohuone. Hintaa kertyi noin 2,5€/sierain neljän hengen majoittaessa asumusta. (Katossamme asuneet 349 kahdeksanjalkaista eivät osallistuneet kuluihin) Tönö oli melkomoisen karsittua laatua, mutta ajoi asiansa. Toisen yön jälkeen meidät ajettiin kuitenkin ulos jo kodiksi muodostuneesta unelmasta, ja suuntasimme reppureissaajien suosimaan Gecko -guesthouseen parinkymmenenmetrin päähän, hinnan pysyessä samana kuin hämähäkkiluolassamme. 


Saarella vuokrasimme koko porukalla skootterit ja päätimme lähteä tutkimaan tuntematonta. Joukossamme oli muutama hieman kokemattomampi ajaja, myös eräs ensikertalainen. Tulos ei ollut tietenkään se kaunein, vaan matkallamme kohti ensimmäistä vuorenhuippua kanadalaisvahvistuksemme päätti tutkailla rypyläistä asfalttia hieman lähemmin. Tutustuminen teki kipeää eikä naarmuilta vältytty. Skootterikin kärsi yhteenotossa eikä moottorin ään treffien jälkeen enää koskaan ollut entisensä. Matkamme kuitenkin jatkui tapahtumista huolimatta täydellä miehityksellä ja saavutimme ensimmäisen vuoren huipun. 

Lopputulemana suljettu portti internetyhtiön tukikohtaan sekä varsin makoisat maisemat Langkawin saaren ylle. Alamäkiajo sujui maltillisesti kivuliaista treffeistä toipuvaa kaveriamme silmälläpitäen, vaikkakin joukkiomme yksi kolmesta sakemanni vahvistuksesta onnistuikin kaatamaan moponsa tiellä olleen hiekan avustuksella, vaurioilta vältyttiin.



Kiertoajelumme oli määrä päättyä cablecar –kokemukseen saaren korkeimmalle vuorelle. Matkanvarrella kohtasimme erilaisia hiekkarantoja vihaisilla apinoilla varustettuna. Skootterimme kulki kevyesti yli sataa kilometriä tunnissa, joten tuuli hipoi mukavasti auringossa tummuneita siimojani. Vuorenpäälle kulkeva kaapelikärrykoppi oli varmasti yksi elämäni sykähdyttävimmistä kokemuksista.

Korkeuseroa kaapelihökötyksellä ja maanpinnalla oli parhaimmillaan varmasti toista tuhatta metriä, tai ainakin tunne oli sen mukainen……
Joka tapauksessa matka huipulle oli vatsanpohjaa kutitteleva ja jätti ikuisen muiston mielensyövereihin sekä vuorenhuippukahvilan vessaan. Vitsi vitsi. 
Päivän skootterikiertueemme huipentui huipulla kokemaamme auringonlaskuun. Huikea väripaletti maalasi taivaanrannan oranssin eri sävyin ja kamerani muistikortti oli haljeta liitoksistaa materiaalin paljoudesta. Pidennetyn viikonlopun ajan kestänyt matka oli kuitenkin lopulta kokemisen arvoinen, vaikkakaan toistamiseen en saarelle läsnäoloani suo. Mitään aivan ainutlaatuista saarelta ei löytynyt. 


Pulau Pangkor oli vuorossa seuraavaksi viiden jätkän porukalla muutama viikko Langkawi –matkan jälkeen. Saari oli huomattavasti Langkawia pienempi ja täydellisesti auringonottoon suunnattu kohde. Onneksemme taivas täyttyi pilvistä ensimmäisenä päivänä ja vesisade kunnioitti runsaanpuoleisesti tuloamme ylipitkän tervetuliaiskasteen muodossa. Matkaa saarelle Penangilta oli vain vajaat 200km, mutta matka-aika venyi päälle kuuteen tuntiin. Bussilla E-Parkista (kotini) Georgetowniin, Georgetownista ilmainen autolauttakuljetus Butterworthiin, Butterworthista bussilla Lumutin satamaan, Lumutin satamasta lautalla Pulau Pangkorille ja Pangkorilla taksikyyti majoituksien luo. Lyhyeen matkaankin on siis täällä päässä mahdollista kuluttaa rutosti aikaa. Myös muutama mutka sattui matkanvarrelle ja meinasimme muun muassa myöhästyä Butterworth-Lumut –bussista autolauttakyydityksen hieman pettäessä ennakko-odotuksemme. Soitin vastarannalta bussiyhtiöön noin klo 10.40 ja anomaan meille hieman lisäaikaa. ANTI-aasialaiseen tapaan bussi kuitenkin oli lähdössä ajallaan, mutta viiden minuutin odotus meille suotiin, uuden lähtöajan ollessa 11.05. Amazing Race –tyyliin koipemme ottivat muutaman juoksuaskeleen ja bussin penkille istahtaessa kello näytti neljää yli yhdentoista. Tuntui, että koko Butterworthin bussiasema tiesi tulostamme sillä miltei jokainen ihmispaljoudessa opasti meitä oikeaan suuntaan, kysymättä. Seuraavat sata kilometriä bussissa söivätkin sitten aikaamme reilut kolme tuntia. Perille päästyämme muutama argentiinalaisnuori lyöttäytyi samaan joukkoon kanssamme ja jaoimme lopulta niin taksin kuin hotellihuoneenkin. Varsinkin budjettia suosiva ratkaisu kaikin puolin. 


 Jaksoin viipyä Pangkorilla kaksi yötä, jonka jälkeen suuntasin yksin takaisin kohti Penangin kotia. Saarella olo aikana vuokrasin skootterin ja kiertelin saaren ympäri pariinkin otteeseen. Aikaa kiertäminen vei noin 20 minuuttia, joten kokoa saarelta ei tosiaankaan löytynyt. Muutamat mukavat viidakkotiet jyrkkine nousuineen ja neulansilmämutkineen kuitenkin tekivät ajokokemuksesta hintansa väärtin. Pulitin päivän skootterivuokrasta muistaakseni noin kymmenisen euroa. Kotimatkani aloitin Pangkorilta klo 10.30 ja kotioven munalukko napsahti auki Penangilla noin klo 21.00. Enempää kotimatkasta on miltei turha kertoa, koska jokainen voi kuvitella ajatukset mielennystyröissä, kun 180 kilometrin matkaan saadaan kulumaan 10,5 tuntia. 



Matkojen välissä on tullut hieman myös opiskeltua ja elettyä muutenkin. Koulua on tosiaan joka viikko keskiviikkona ja torstaina. Aamulla tunnit ovat 9-11 ja iltapäivän tunnit alkavat altaalla loikoilun jälkeen mukavasti 14.00 kestäen pari tuntia. Muutama kirjoitelmakin on jouduttu jo väsäämään kaiken stressin keskellä. Malaysian Studies –kurssille mentäessä vettä tuli taivaalta enemmän kuin kertaakaan aiemmin ja koulumatka jalan olisi taittunut paremmin aiemmin altaalle hankkimallani kumiveneellä. Vettä kaduilla oli polveen asti ja menetin virran mukaan myös toisen sandaaleistani. Valpas toverini kuitenkin nappasi koskessa valtoimenaan matkaavan smurffi-sandaalini napakasti otteeseensa ja kahlaaminen jatkui. Lopulta puolen tusinan auton roiskuttamat vedet niskassamme astuimme jääkaappia lämpötilaltaan muistuttavaan luentosaliimme. Suomessa luennoille mentäessä vaatteita vähennetään, kun taas näillä leveyspiireillä toimintatapa on päinvastainen. Onneksi olin pakannut fiksuna poikana mukaani mummon kutomat villasukat. Opettaja ei lopulta ollut itse vaivautunut paikalle vaan yksi hänen viidestä assistentistaan tuli pyöräyttämään reippaat kaksi tuntia kestävän elokuvan pyörimään. Elokuva ”House of Sand and Fog” ei tainnut kuitenkaan olla syynä yleisössä vallinneeseen kananliha –ilmiöön. Kukaan ei tietenkään ymmärtänyt mitä elokuvan katsomisella opimme saatikka kukaan ei sitä meille vaivautunut selittämään. Tehtäväksi saimme väsätä kirjoitelman elokuvasta, toisin sanoen referoida wikipedian antama informaatio kaksisivuiseksi ”analyysiksi”. 

Muutenkaan kurssien sisältö ei ole juurikaan vastannut kurssien otsakkeita. International Management –kurssilla olemme pääosin käyneet läpi Trivial Pursuit -tietoutta. Tällä kansainvälisen johtamisen kurssilla olen oppinut muun muassa lahjomisen jalon taidon sopivuudesta miltei tilanteeseen kuin tilanteeseen, hopean olevan vuonna 2010 yleisin autojen väri sekä tietysti Kanadan viiden suuren järven nimet. Unohtaa ei myöskään sovi sitä, että Zara on espanjalainen yritys saatikka sitä, että H&M myy laadukkaita vaatteita edulliseen hintaan, pois lukien Aasia manner. Ja tiesittekös, että Jimmy Choo on kotoisin Penangilta. Hieman erilaista International Management sisältöä kuin saatoin odottaa. Suoralta kädeltä voinkin sanoa, että luennoilla huntuihin piiloutuvat paikalliset eivät tule elämässään ketään tai mitään johtamaan ainakaan kansainvälisellä tasolla. Käsittämättömän ujoa ja hiljaista massaa vailla yleistietoa, muun muassa sellainen pieni seikka kuin Eurooppa sattui olemaan hukassa vierustoverillani karttaa tarkastellessamme. Olemme mielestäni kuitenkin jo yliopistossa, vaikkakin aika ajoin muistot ajoilta jolloin työskentelin päiväkodissa palautuvat kirkkaasti mieleeni. Jos oppilaiden taitotaso ei huimaan, niin eivät opettajatkaan paljoa korkeammalle rimaa aseta. Vaatimustaso vaihtelee roimasti kurssilta toiselle. Vähäisistä kursseistamme joka viikko vähintään yksi on tähän mennessä peruttu selittämättömistä syistä. Onneksi sain mopedin alleni vajaa viikko takaperin, joten tarpominen jalan luentosaleille vain huomatakseni luentojen peruutuksen on mennyttä aikaa. Muutenkin oleminen on muuttunut huomattavasti mielekkäämmäksi menopelin ollessa käytössä.

Kirjoittaminen loppuu tältä erää tähän. Bussimatkaa on taitettu nyt parisen tuntia ja meno on ollut kuin vuoristoradassa  kiemuraisella ja muhkuraisella tiellä.  

 





torstai 1. maaliskuuta 2012

Circue du USM !

Viikkoja on vierähtänyt ilman tarinointia, mutta nyt on hyvä aika rustailla hieman mennyttä aikaa virtuaaliselle paperiarkille. Muu vaihtoporukka lähti Georgetowniin kohti Slippery Senioritaa Ladies' Nightin houkuttelemana, kun taas itse suuntasin valmiiksi väsyneen ruhoni kanssa alakerran "No AC!"-salille. Lopputulemana revähtänyt selkä, hengitysvaikeudet ja pakon sanelema horisontaalinen asento. Muutenkin päivä on ollut melkomoisen tapahtumarikas, vaikka herätessä ajattelin tämän 24-tuntisen pitävän sisällään vain kaksi mukavahkon viihdyttävää oppituntia Kaakkois-Aasian taloudellisesta muutoksesta vuosikymmenten rullatessa menneestä kohti nykypäivää. Opiskelusta Malesiassa voisi yksistään kertoa pitkähkön novellin verran mitä mielenkiintoisimpia kiemuroita ja tarinaa hurjine juonenkäänteineen, mutta lyhykäisyydessään seuraava määritelmä kuvaa ainakin ensimmäisten viikkojen tekemistä parhaiten: Sirkus, jonka johdossa enemmän kuin seitsemän oikeakätistä tirehtööriä, joiden tahtipuikko on eksynyt vasempaan käteen. Sirkuksessa toimitaan jossain hieman erilaisessa yhteydessä kuin koulumaailmassa aiemmin kuullun lausahduksen periaattein: "Catch me if u can!!"  Uusia opiskelijoita siis juoksutetaan ympäri kampusaluetta muutama A4-paperilappunen kädessä. Heidän tarkoituksenaan on löytää labyrintin omaiselta 3km x 3km  käsittävältä alueelta kukkuloiden ja erilaisin kirjainyhdistelmin (kutsutaan myös Bahasa Malesian kieleksi.)  koristeltujen identtisten rakennusten sokkeloista tietyn oppiaineen luennoitsija ja heidän nimikirjoituksensa  kurssille pääsemiseksi. Peliaika tottakai käsittää päivän kuumimmat tunnit kello kymmenestä eteenpäin. Varustuksen täytyy olla sääntöjen mukainen, ei ilmaston mukainen. Polven yli ulottuvat housut ja olkapäät peittävä paita. Huomiota on hyvä kiinnittää myös värivalintoihin, koska pelin aikana kankaiden väri tuppaa hieman muuttamaan sävyään. Jotta tehtävä ei tuntuisi liian simppeliltä, lukkoonlyötyjä toimistoaikoja ei ole. "Liukuva" on päivän sana.  Opettajien kiinni saaminen on monen hikisen kangaskappaleen takana. Muutama "Slippery Seniorita", eli liukkaasti liikkuva opettaja, on sattunut myös omalle kohdalleni ja metsästys onni ei aina ole ollut se suotuisin. Lopulta suoriuduin hommasta kuitenkin varsin mallikkaasti, vaikka välillä kävikin Hugo-peikkoa lainaten peikkomainen flaksi!

Opiskelua minulla on siis vain keskiviikkoisin ja torstaisin. Keskiviikkoisin alkuperäisten suunnitelmien mukaan kuului olla kaksi eri kurssia, mutta tässä maassa jos jossain sanonta "Suunnitelmat kusee aina!" on enemmän kuin maineensa veroinen! Kurssien sisällöstä on tässä yhteydessä turha sen enempää alkaa sepostamaan, mutta kurssit käsittelevät kansainvälistä johtamista ja bisnestä, Malesiaa yleisesti sekä aiemmin jo mainitsemaani taloudellisesta kehitystä Kaakkois-Aasiassa. Uskomattomia multihuipentumia kursseilla ovat muun muassa kymmensivuisten esseiden kirjoittaminen sekä kymmenen erin maailmankuulun johtajan elämänkerran esitteleminen muulle kurssipopulalle. CAN'T WAIT!! Koulua on käyty nyt pari viikkoa, mutta International Business kurssin ajankohdasta ei edelleenkään ole tarkempaa tietoa, koska yksi tirehtööreistä on muuttanut ajankohtaa jo muutamaankin otteeseen. Epävarmuuden poistamiseksi päätimmekin valita johdanto kurssin johtamisen ihmeelliseen maailmaan kansainvälisen bisneksen sijaan! Olen kuitenkin jo rekisteröitynyt edellä mainitulle kurssille nimikirjoituksia jahdatessani ja kurssilta pois pääseminen vaatii jälleen yhden sulan nimikirjoituksenmetsästäjien hattuun. Joudun siis uudelleen marssimaan kurssin luennoitsijan pakeille anomaan nimikirjoitusta kurssin poistamiseksi omasta lukujärjestyksestäni. Varsin helpoksi on tehty tämä koulun käynti ja sen aloittaminen tässä maassa nimeltä Malesia. Parempi nimi voisikin olla Maleksia. Enempiä en koulusta tässä höpise, koska onhan sitä muutakin kerinnyt tekemään rankan opiskelemisen ohessa. Tältä päivältä selkäkipujen vuoksi kirjoitus saa jäädä tähän ja myöhemmin kertoilen hieman lisää menneestä Langkawin reissusta. Luvassa myös aiemmin lupaamani asuntoesittely!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Farewell to Phuket !

Takana on varmasti elämäni tapahtumarikkain vajaa kaksi viikkoa! Tekemistä on riittänyt ja näkemistä vielä sitäkin enemmän. Aika on kiitänyt Salama McQueenin lailla eikä kirjoittamiselle ole löytynyt aikaa, vaikka kuinka sitä yritin vuorokauden eri ajankohtina löytää! Nukuttua on tullut maksimissaan 4-5 tuntia yössä ja silmäluomet alkavatkin piakkoin painaa lähemmäs ylitsepääsemätöntä. Tässä sitä huomaa kuinka tarinaa matkasta pitäisi kirjoittaa säännöllisin väliajoin, koska reilussa viikossakin on kerinnyt tapahtua uskomattoman paljon erilaisia asioita, mutta niiden suoltaminen ”paperille” ja kaiken huikeuden välittäminen laajalle lukijakunnalleni on miltei mahdotonta enää jälkikäteen muisteltuna.. Pelkästään Nuy Beach –reissusta Phuketissa voisin kirjoittaa hyvinkin nasevan ja viihdyttävän tarinan, mutta se olisi syrjintää Nai Harnin tai Ya Nui:n rantaa kohtaan.. Jokainen kaipaisi yhtä suuren huomion ja koitankin nyt hieman muistella mennyttä 10 päivää ja sen tapahtumia suhteellisen lyhyesti sen suurempia jaarittelematta ja itselleni ominaisia ekstra-adjektiiveja käyttämättä.















 Ehkäpä suurimpana yksittäisenä ja perusarkeen vaikuttaneena seikkana Thaimaassa oli matkakumppanini Lindan poistuminen keskuudestamme. Suksemme ristenivät ja Linda pakkasi laukkunsa varustettuna ”räkäkarkeilla” ja muutamalla parilla blingbling kenkiä. Samanmoisia torneja käyttivät muun muassa Banglaroadin iloiset tyttöset pyörähdellessään huumaantuneen oloisena tankojensa varsissa. Annoin kuitenkin täyden tukeni kengille, ja Miami Tampereella tulee sokaistumaan siitä valkoisten korkojen loisteesta varustettuna ”muutamalla” niitillä ja paljetilla. Suksemme kuitenkin ristenivät iloisissa tunnelmissa ja luulenpa luiston olevan tällä hetkellä Lindan suksissa hiukkasen verran liukkaampi kuin itselläni Thailandin loputtomilla hiekkarannoilla. Pieni viima poskipäissä ja -30 celsiusta eivät varmasti kuitenkaa ruskettunutta pisamanaamaa juurikaan häiritse, koska matkan voi aina taittaa kovaa ikävää matkan aikana neitokaisen sisimmässä aiheuttaneella AUDI:lla ! Lindan noustua koneeseen seuraava päivä itsellä oli varsin outo. Hotellihuoneen oveen ei tarvinnut koputtaa kysyäkseen lupaa avata ovea, käristyneen suomalaisen nuoren naisen lihan tuoksu ei kantautunut altaalta sieraimiini tullessani päivän reissuilta takaisin hotellille. Tähän oli tottuminen ja kaksi seuraavaa päivää menivätkin sumussa ja ikävöidessä mennyttä. Pian kuitenkin sain taas elämäniloni takaisin ja jatkoin kokemusten keräämistä muiden ihmisapinoiden kanssa, jotka ovat tehneet matkastani tähän mennessä unohtumattoman kokemuksen. 


 
Skootteri oli menneellä viikolla hyvin kovalla rasituksella. Kaksipyöräisen avustuksella pääsin näkemään upeita näkymiä ja rauhallisempia rantoja ”paikallisten” oppaideni suotuisalla avustuksella. Viikkoon mahtui myös uusien ihmisten tapaamista suuressakin määrin. Muun muassa Bangkokin hurjat Noora ja Jenna kunnioittivat läsnäolollaan muutamaakin illanistujaista. Samana iltana tavattuani nämä lainsuojattomat Bangkokin kaduilta, elämääni loikkasi myös yhdet valtavat viikset. Herra Gunther aka. Janne, liittyi joukkoomme valloittamaan Phuketin ympäristön rantoja. Tutustumisemme näki päivänvalon, tai tarkemmin ottaen Banglaroadin värivalot, suunnatessamme ruokailemaan suomalaiseen ravintolaan. Meidän seurueestamme vain viikset nappasivat listalta suomalaista ruokaa pyttipannun merkeissä, muiden tyydyttyä paikallisiin antimiin. Reissumies Jannen tarina kaiken kaikkiaan on melkoisen hienoa kuultavaa, mutta empiirisen tutkimukseni vuoksi olen tullut siihen tulokseen, että lukijakuntani on liian herkkää voidakseni tuoda päivänvaloon kaiken oleellisen hänen tarinaansa liittyen. Näin ollen jätän sen tien haaran käsittelemättä kokonaan, koska murojenkin syönti on kuivahkoa narskuttamista maito, jugurttia tai hedelmiä. (Breakfast: Muesli with fruits & yoghurt, vinkkinä. Laittakaa jugurtti ensin, paljon kivempi syödä!) 

Viikolla tuli tutustuttua myös muihin Casa Aino & Veera vieraisiin. Joukkoa kartutti ihmiset rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista sekä Australian hauskuuttaja Ama(r) ! Viikon oli puhuttu, että Ama tulee silloin ja silloin. Koko aika totta kai oletin hänen olevan joku suomalainen Amanda-tyttö, lempinimeltään Ama. Lopulta ovesta astui pienehkö komeaan partaan verhoutunut Amar -herra. Erittäin mukava, ystävällinen ja puhelias aussie! Itse en näihin aikoihin parhaimmillani ollut, koska olin muuttanut hotellistani (pelkkä rupeli katossa tuulettamassa) Ainon ja Veeran nurkkiin muutamaksi päiväksi ja ilmastointi teki tepposet. Kuume ja kova flunssa valtasivat kehoni ja oleminen oli melko tuskallista jokaisen nivelen aiheuttaessa särkyä. 


 Kuumehouruissa ja nenän vuotaessa pirteän keltaista eritettä suuntasimme Veeran ja Jannen kanssa skootteritripille Phuketin ympäristöön, aikomuksena vallata joitain hieman hiljaisempia ja pienempiä rantoja. Retkemme oli onnistunut! Ensimmäinen kohteemme löytyi Nai Harnin lähistöltä, muistaakseni Sane Resortin lähistöltä. Kulkeminen rannalle tapahtui muun muassa parkkihallin läpi, sekä pientä rantatietä kaasutellen. Rannalla oli muutamia ihmisiä, mutta rantatuolejakaan ei ollut tusinaa enempää. Janne päätti hankkia matkansa kuudennen HIV:n kaaduttua rantakalliolla. Harmiksemme Veeran kanssa tapahtuma jäi näkemättä kuvaussessiomme kauempana kallioilla venähdettyä oletettua pidemmäksi. Veren vuodon vielä jatkuessa skootterimme hurahtivat jälleen käyntiin ja seuraava kohteemme oli muutaman poukaman päässä häämöttävä pienehkö ranta Ya Nui, jonka turkoosinvärinen vesi soljui hellästi valkealle rantahiekalle. Tämän rannan tuliaisina oli jo aiemminkin tutuksi tullut tomaattimme punakoituminen aurinkorasvoista huolimatta. Ohessa hieman kuvamateriaalia rannoilta, ehkä ne kuvaavat paremmin maisemaa kuin näytöllä seisovat sanat. Yllättävää kyllä, mutta tämä ranta tuntui vilisevän suomalaisia turisteja syrjäisestä sijainnistaan huolimatta. Suomalaiset olivat uskaltautuneet kauemmaksi kotirannoiltaan Patongilta ja Katalta. Mutta en ihmettele, koska rannat olivat potenssiin kymmenen upeus tasoltaan! Viimeinen kohteemme olikin sitten jotain aivan käsittämätöntä. Aiemmin jo mainitsin kuinka voisin kertoa tästä rannasta, eli Nyu Beach:stä, hyvinkin paljon sen pienuudesta huolimatta. Nai Harnilta kohti Patong-beachia suuntaavalla tiellä elefanttifarmin jälkeisen vuorenrinteen huipulla oli kyltti tälle rannalla, eikä kukaan meistä ollut siellä aiemmin käynyt, joten päätimme koittaa onneamme. Kyltti ilmoitti onneksemme matkaa rannalle olevan vain kilometrin verran, koska skoottereidemme alla velloi monttuinen hiekkatie. Noin kilometrin ajettuamme eteemme ilmestyi  jyrkkyystasoltaan ”liian jyrkkä rinne skootterille”, joten fiksuina päätimme jättää menopelimme vuorenrinteen päälle ja jatkaa matkaamme kävellen.




 Tässä vaiheessa terve maalaisjärki olisi tietenkin voinut olla avuksi ja auttaa meitä ymmärtämään ettei ranta hirvittävän lähellä voi olla ollessamme sadan metrin korkeudelta merenpinnasta. Itse jätin perinteitä kunnioittaen kengät skootterimme luo odottelemaan ja lähdin paljain jaloin tallustelemaan pitkin hiekkatietä, tavoitteena ranta, meri ja hiljaisuus. Matka taittui ja aina uusi mutka ilmestyi eteemme, olimme keskellä viidakkoa. Palmujen lomasta kuului rapinaa harvase sekunti ja pieniä bambumajoja ilmestyi aina silloin tallöin metsän siimeksestä näkökenttäämme. Meri näkyi kaukana vuoren rinteen juurella, mutta sinnikkäästi jatkoimme jalan laittamista toisen eteen, paluuta ei enää tässä vaiheessa ollut!  Reilun puolen tunnin tai ehkä pikemminkin vajaan tunnin hikisen ja vedettömän tarpomisen jälkeen silmämme havaitsivat eloa! Meri oli edessämme ja pieni puinen hökkelö, jossa paikallinen herra keräsi 150thb rannalle sisäänpääsymaksua. Onneksi rahat olivat mukana. Rannalta ei löytynyt aurinkotuoleja vaan aurinkovarjot oli pystytetty rantahiekalle ja niiden alla makasi jonkinmoinen matto. minkä päällä pystyi makoilemaan. Ihmisiä paikalla ei ollut varmasti kymmentä enempää ja tavoiteltu hiljaisuuden tyyssija oli löytynyt!


Käärimme punoittavat tomaattimme turbaaneihin ja lilluimme kissanmaidon lämpöisessä, pastellin värejä ilmentävässä vedessä muutaman tunnin kuvamateriaalia keräten. Yritimme pitkittää lähtöämme takaisin mahdollisimman myöhään, mutta kun aurinko alkoi lopetella työpäiväänsä oli aikamme koittanut. Pimeys + viidakko ei ollut tällä kertaa päivän sana, seikkailua oli ollut jo tarpeeksi. Alhaalta olisi ollut myös kuljetus takaisin ylös muutamalla eurolla, mutta paljaat jalkapohjani janosivat lisää kilometrejä ja kehoni vettä, jota minulla ei tällä kertaa ollut sille tarjota. Vajaan tunnin mäkitreenin jälkeen saavuimme skoottereille näkökentät sumeina ja suut varsin supussa. Itse yritin hieman porukkaa herätellä, mutta naispuolisen tutkimusmatkailijakumppanini ilmeistä ja hengityksen raskaudesta päätellen oli parempi pysyä vain hissukseen. Itse sain kunnian toimia kuskina ja kaipuu juomavedestä sai käteni kääntämään kaasua normaalia enemmän. Vesipullo löysi lopulta kätöseeni ja suihkun jälkeen uni maistui. Olihan minulla kuitenkin ollut kuumetta koko tämän kevyen päivärupeaman ajan. Päivä oli kuitenkin varmasti yks parhaista tällä reissulla, tähän mennessä, ja varmasti tulee olemaan yksi parhaista kokemuksista puolivuotiskauteni aikana! Ikimuistoista. Parasta seuraa ja mahtavat rannat. 
















Kaikennäköistä muutakin sitä on tullut kyllä viikolla tehtyä. Phuket Townissa järjestettiin jonkinnäköiset festivaalit/karnevaalit, joten päätimme Ainon ja Jannen kanssa suunnata katsastamaan nämä juhlat. Pienehkö sadekuuro ilmestyi ajomatkallamme virkistämään olotilaamme ja pienten mutkien kautta (mm. yksisuuntaista väärään suuntaan jokunen kilometri) löysimme määränpäähämme. Länsimaalaisia ei suuremmmalti näkynyt, mutta aasialaista ihmistä sitäkin enemmän. Matkamme läpi alueen taittui hiljalleen Aino-neidin löydettyä jokaisesta kojusta jotain mielenkiintoista – ruokaa! Muutaman tunnin reippailun jälkeen skootterimme saivat jälleen luvan kantaa meidät takaisin Patongille. Kiva kokemus oli tämäkin iltama! 


















Kerrottavaa olisi vielä vaikka ja kuinka, mutta johonkin on raja vedettävä. En olisi ikinä uskonut että poistuminen Phuketista voisi olla niin vaikeaa! Jäähyväiset ihmisille Suomen päässä olivat jo raskaat, mutta nyt muutaman viikon tuntemisen jälkeen hyvästien jättäminen riipaisi hirvittävän kovaa. Tällä hetkellä kirjoittelen täältä Malesiasta käsin jo, mutta kaipuu Phukettiin on suuri. Yksinkertaisesti todella iso. Ajatukseen on kuitenkin totuttava ja luotava uusi arki tähän maahan ja elämäntapaan. Juuri kun oli tottunut Thaimaan menoon ja saanut tietyn rytmin päiviin, oli poistumisen aika. Ikävä on.




Ensimmäistä kertaa reissullani olen kerinnyt pysähtymään ja todella ajattelemaan missä olen, mitä teen ja mikä on matkani tarkoitus. Istahdin tänään asuntomme parvekkeelle ja pysähdyin kokoamaan ajatuksiani. Ennen reissuun lähtöä en ymmärtänyt kuinka hirvittävän pitkäksi ajaksi olen lähdössä pois kaikkien läheisten luota, ja kuinka kaukana olen kaikesta mitä Suomen päässä mahdollisesti tapahtuukaan. Ajattelin jotenkin vain tulevani muutaman viikon lomalle, en niinkään osannut asennoitua puoleen vuoteen kaukana kotoa ja kaikesta turvallisesta. Muutaman kerran menneinä päivinä on iskenyt hirvittävän iso kaipuu takaisin ja haikeus. Muutama kyynelkin on valehtelematta tullut valutettua syystä jos toisestakin, mutta se on vain tehnyt hyvää. Sen vuoksi poistuminen Phuketista todella mukavien ihmisten luota riipaisikin kovaa, koska tunsin kuuluvani johonkin ja jälleen täytyi jättää hyvästit. Laukkujen purkamisen jälkeen kaappeihin ja oman tukikohdan perustamisen jälkeen tänne Malesiaan alan pikkuhiljaa kuitenkin ymmärtämään, että elämäni tulee olemaan Aasian mailla vähintään seuraavat viisi kuukautta. Ajatukseni matkaavat edelleen monta kertaa päivässä Suomeen ja siellä arkeaan elävien ihmisten tekemisiin. Mietin kuinka kaikki pärjäävät ja mitä heille mahtaakaan kuulua. Muutamasta tärkeästä ihmisestä itselleni en ole lähtöni jälkeen kuullut sanaakaan ja se saa kieltämättä mieleni hieman huonoksi. 















Toivon vain, että kaikki asiat Suomessa soljuu myötävirtaan eikä karikoita osu kenenkään kohdalle. Kaikkea hyvää ja paljon hymyä pakkasesta huolimatta! Ihmiset, kohta on kesä!! (..joten salille mars!)

...seuraava postaukseni saakin luvan sitten hieman valottaa asumisolojamme. Luvassa siis asuntoesittely ja pienen miljoonakaupunkimme Penangin salaisuuksien avaaminen teille rakkaat seuraajani.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Sattumien Lanta.

Nyt on muutama päivä vierähtänyt Phiphi-Lanta kierroksesta ja parin hektisemmän päivän jälkeen on aikaa istahdella ja rustailla hieman tarinaa menneestä. Matkamme kulki siis Phi Phi –saarten bilemeiningeistä kohti tuntematonta, kohteena Koh Lanta. En ollut siellä aiemmin jalkaani hiekkaan upottanut, mutta pieni aavistus paikan luonteesta oli mielen nystyröissä. Saari osoittautuikin ennakkokaavailuideni mukaiseksi, rauhallinen auringonotto paratiisi. Saavuimme Lantalle aamupäivästä ja punoittavat nokkamme satamassa osoittivat kohti turisti-infon hotellikansiota. Hakusanoina käytimme jälleen ”cheapest”, ”fan, no air-con!”ja ”near”. Mukava rouvashenkilö tarjosikin meille infonsa naapurista Lantern Gueshousen palveluita 500 thb/yö. Halvin asumus siis tähän mennessä. Hintaa yölle tuli noin 6-7€ per kärsä.

Visiitti saarella oli lyhyt, yhden yön mittainen, mutta kuitenkin antoisa! Illan hämärtyessä päädyin rannalle katselemaan auringonlaskua ja räpsimään itsestäni uusia profiilikuvia. Yksi tuhannesta lopulta onnistui. Rannalla todistin myös kahden kulkukoirajengin kohtaamisen ja sitä seuranneen laulutuokion. Ihmiset yrittivät syöttää ja lähestyä koiria, mutta arkuuden ja pelon sanelemina ne perääntyivät ihmisten lähestyessä. Sitten tapahtuikin jotain todella kummallista. Ulvonnan jatkuessa yksi koirista suuntasi yhtääkiä kohti minua, tuli viereeni kieli lipoen ja alkoi ulvomaan merkiksi muille koirille. Olin kait nyt yksi heistä. Sain tämän kaiken videolle, joten todistusmateriaaliakin löytyy.







Auringon laskettua ja jätettyäni haikeana laumani rannalle käveleskelin takaisin guesthouselle. Olin törmännyt Phi Phille menevällä bootilla johonkin suomalaiseen poikaan ja vaihtanut pari sanaa reissusta. Kuinka ollakaan sama kaveri bongasi minut Lantan kaduilta ja vetaisi hihasta, jolloin laskin nokkani alas taivaista. Kaveri pyysi minua mukaan illanviettoon Raya Diverssin porukan kanssa, suostuin mielelläni. Illemmalla sitten kokoonnuimme Rayan toimiston edessä odottamaan kyyditystä tytöiltä, jotka olivat vuokranneet pienehkön lava-auton skoottereiden keskelle. Piakkoin horisontista kaikuikin töötin ääni ja maasturi valui hiljalleen kohti olinpaikkaamme. Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomion: Blondi ratissa. Aiemmin päivällä sama porukka oli kävellessäni rannalle töötännyt minulle ja antaneet kaupan päälle mukavan naurun remakan. Aikomuksena oli siis hypätä heidän kyytiinsä ja suunnata ruokailemaan. Nälkä oli suunnaton ja järjen juoksu tästä syystä heikonlainen, joten pian istuinkin kyydissä. Kuskiksi onneksi lopulta valikoitui porukan toinen mieshenkilö ja matka taittui hujauksessa auton pienellä lavalla istuen, viiden nuoren neidon puristuksissa. Pienen juomistauon ja itsepalvelu kauppareissun jälkeen (myyjää ei näkynyt mailla halmeilla, joten juomat kaapista ja rahat tiskiin) sieraimeni alkoivat vaistota ruoan olevan jo kiven heiton päässä. Pimeähkön talon takaa löytyikin aussieravintola Koala ja pöytäämme oli istuttamassa jo yli kymmenhenkinen joukkio. Lyöttäydyttyämme yhteen heidän kanssaa punaisten tomaattien summaksi saatiin 20. Itsehän en tuntenut pöydästä ketään ja päätinkin istahtaa erään neitokaisen viereen. Hetken jutusteltuamme niitä näitä aihe siirtyi asuinpaikkaan ja kuinkas ollakaan neitokainen sattui asumaan Tampereella, ja vieläpä kaiken kukkuraksi samassa talossa kuin minä. Millä mäihällä matkustan Koh Lantalle, matkaan tuntemattomien seurassa syrjäiseen aussieravintolaan syömään illallista ja vierustoverini asuu samassa rapussa kanssani Tampellan esplanadilla. Kolme muutakin tyttöä keskustelu etäisyydeltäni olivat Tampereen likkoja, joten jutunjuurta löytyi maukasta ruokaa odottaessamme.

Ruokailimme muutaman tunnin ja maittavan aterian päätteeksi suuntasimme Lindan kanssa takaisin kohti guesthousea muiden jatkaessa läheiselle rannalle bileisiin.  Juuri alkanut pieni vesisade kuitenkin oli lopulta latistanut hieman tunnelmaa, joten valintamme oli varsin oikea. Matkakumppanini suuntasi majapaikkaamme päästyään heti untenmaille, koska oli buukannut seuraavalle aamulle norsusafarin höystettynä vesiputouksella ja viidakkovaelluksella. Itse nörtteilin hetken respassa koko muun majatalon ollessa nukkumassa, mukaan lukien henkilökunta. Vain minä ja majatalon vahtikoira mopsi respan sohvalla, kuinka rentouttava hetki. Aamulla jo ennen kukonlaulua Linda ponkaisi ylös sängystä ja piakkoin itsekin koin herätyksen hänen toimestaan, ei niin miellyttävällä näyllä varustettuna. En nyt mainitse mitä silmäni joutuivat näkemään, mutta se oli jotain ennennäkemätöntä minun napeilleni. En uskaltanut kohdata mahdollisia painajaisia, joten päätin itsekin nousta ylös, ulos ja aamupalalle. Majatalomme ystävällinen pitäjä valmisti minulle toastit ja hedelmälautasen. Nautinnollisen hetken oltua piakkoin ohi köpöttelin kohti läheistä rantaa. Istahdettuani rannan reunakivetykselle viereeni saapui kaksi neitosta, suomea puhuen. Moikkasin heitä ja lyhyen jutustelun jälkeen puheenaihe siirtyi jälleen asuinpaikkoihin. Toinen heistä oli kotoisin Keminmaasta, eli läheltä omia juuriani. Kuinka pieni maailma oikeasti voikaan olla. Hetkosen rupattelun jälkeen olikin jo aika lähteä pakkailemaan kamat kasaan ja odotella laivan lähtöä, reittinä Lanta-PhiPhi-Phuket. Saarella olisi varmasti voinut viihtyä pidempäänkin ja näimmekin saaresta vain pienen osan. Ajattelinkin palata Lantalle myöhemmin reissullani. Phuketin päädyssä hyppäsimme meille tilattuun satamataksiin, jonka kyydityksellä saavutimme aiemminkin kattomme päänpäälle tarjonneen Baantonsain noin tunnin ajomatkan jälkeen. Ilman ruuhkaa matka olisi taittunut alle puolessa tunnissa. Aikomuksena on majailla Phuketin alueella aina 2.2 asti, minkä jälkeen lento Malesiaan Bangkokin jälkeen odottaa.

torstai 19. tammikuuta 2012

Phiiii Phiiii !

Istuskelen bungalowini kuistilla bambusta väsätyllä tuolilla ja muistelen mennyttä paria päivää. Itse olen onnekas ja muistan ne täydellisesti toisin kuin  varmasti monet sadoista Phi Phi –saaren rannalla tälläkin hetkellä juhlivat. Alku viikko on sujunut, kuten koko lomakin, Ilman huolia, murheita, pahaa oloa tai kiukkuista mieltä. Patongilla vietetty viimeinen ilta ennen Phi Phi – Koh Lanta –kierrosta sujui lettukestien merkeissä. Paikalle oli kokoontunut sankkajoukko suomalaisuutta tunnustavia nuoria naisia seurakseni, tukikohtana Casa Aino&Veera. Kehuahan minulla ei ole koskaan tapana, mutta jokainen asianosainen tietää kenen letut näyttivät nimenomaan nimensä mukaisesti letuilta. Joukosta löytyi myös kuumennettu taikinakasa koristettuna ananaksen paloilla, paistajaa mainitsematta. Suoritus vierestä seurattuna tekee kyllä vaikutuksen keheen tahansa poikamieheen. Positiivisessa mielessä? Niin minä en sanonut. Mutta ilta oli kaiken kaikkiaan mukava shoppailuineen ja maittavine lettuineen.

Seuraavana päivänä olikin aika suunnistaa nokka kohti Koh Phi Phi:tä, tunnettua auringonotto- ja biletysparatiisia. Oma mielipide saaren nykytilasta on kaikkea muuta kuin paratiisi, nimenomaan suuren väen paljouden vuoksi, mutta ovathan maisemat kieltämättä huikeat. Veneilimme Chalongin satamasta Phuketista maanantaina saarelle. Suuntasimme veneen kannelle, mutta joukko ruotsin kurdeja tuli viereemme kinastelemaan pokerin säännöistä, joten viihtyvyys oli mitä oli. Lähestyessämme Phi Phi:tä muistin sipsipussini alakertaan jättämässäni kassissa. Lähdinkin ihmispaljoutta ärsyttääkseni kohti suolaista nautintoa horjuttaen muutaman kanssa matkustajan melkein ylilaidan himoni kasvaessa lähestyessäni päämäärää. Vihdoin sain taisteltuani tieni pohjakerrokseen, pois auringosta, maisemista ja raikkaasta merituulesta. Vain minä ja 50 sentin sipsipussi. Nautinto oli sanoinkuvaamaton. Aika hujahtaa hetkessä ihanuuden keskellä, joten olimmekin pian jo perillä satamassa. Matkakumppanini kassi oli kuitenkin lähinnä vuorta tai ainakin pientä vaaraa muistuttavan laukkukasan alimmaisena, joten poistuminen laivasta sai odottaa vielä tovin. Puolen tunnin kuluttua olimme vihdoin maissa maksettuamme 20bahtin pääsymaksun saarelle ja etsittyämme kyltin hotellimme. Bamboo Mountain View Resort, nimellä varustettuna. Onneksi olin jälleen pienten sekoilujen jälkeen varannut hotellin ennakkoon Agodan –nettipalvelusta, koska tungos turisti-infoissa oli ahdistava laivojen purkauduttua satamaan. Huhupuheiden mukaan jokaiselle ihmiselle ei edellisellä viikolla ollut riittänyt kattoa tai edes bambua päänsä päälle, joten ajattelin tämän vuoksi varata etukäteen yöpymispaikan Meidänkin bambukyhäelmä oli melko tyyris yleiseen hintatasoon nähden ja hinta-laatu –suhde oli tässä tapauksessa kieltämättä hieman vinossa. Itse kuitenkin viihdyin ja pidin erityisesti huonettamme koristaneesta kivestä. Samana päivänä kuitenkin päätimme varata uuden hotellin ja suuntasimme turisti-infoon hakusanoina ”cheapest”, ”No air-con”, ”whatever wherever”. Tällä kertaa arpa oli suotuisa ja sika säkissämme mehukas ja kaikin puolin miellyttävä. Bambumajakylämme, Sunset View Pavillian, sijaitsee upealla paikalla huikeine näkymineen rannalle ja avomerelle. Riippukeinuja on useita ja auringonottaminenkin luonnistuu helposti. Loppupäivä sujuikin vain aurinkoa katsellessa.







Iltaa kohden mentäessä lottomme seitsemän oikein muuttuikin kuusi + lisänumeroksi, koska sen verran kuitenkin miinuksiakin bungalowkylästämme löytyi. Langaton netti katkeaa klo 18, sänky on pedattu kirkkaalla muovipeitteellä eikä peittoja ole lainkaan. Toimiva majoitus kuitenkin vaikka pienellä budjetilla liikkuvalle pariskunnalle, jolta löytyy hieman seikkailunhalua. Yhdeksän tienoilla suuntasimme rantabileisiin katsomaan mm. tulishowta, joita löytyy jokaisesta noin kymmenestä rantabaarista. Valitsimme Moody's :n shown, joka osoittautui täysin oikeaksi valinnaksi. Aiemmin tämän jo useampaan otteeseen nähneena ei esitys jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi, eturivissä oli kirjaimellisesti tuliset oltavat. Shown päätyttyä uneliaat matkalaiset suuntasivat uneksimaan paremmasta lakanasta ja peitosta bungalowin suojiin.






















Päivä 2 @PhiPhi. Täällä taas istuskellaan bungalowin kuistilla, tällä kertaa hieman eri tunnelmissa! Päivä on ollut todellakin kaikin puolin kokemisen arvoinen. Tällä hetkellä todistan elämäni upeinta ukkosmyrskyä! Taivas hohtaa kirkkaana miltei koko ajan ja jyrinä on huima. Rannalta kantautuu tästäkin huolimatta Rihanna – We found love ja bileet jatkuvat, vaikkakin melko laimeasti pienten katosten alla sateen ajettua sokeriset ruotsalaiset suojiinsa. Olin hetki sitten myös itse käymässä rannalla, kunnes myräkkä valtasi saaren ilmatilan. Tylsyyden iskettyä käveleskelin bungalowilleni saaden samalla laakilla lämpimän suihkun taivaanisältä. Ennen kaikkea tätä luonnon suomaa näytöstä kävin päivällä hetken auringonoton jälkeen kuuluisalla Maya Bay:lla. The Beach –leffan kuvauspaikkana tunnettu saari ja laguuni oli jälleen kerran näkemisen arvoinen, kuten myös saaren muu ympäristö turkooseine vesineen ja jylhine kallioseinineen. Ennen long-tail boatiin hyppäämistä suomalainen pokerimiljonääri tarjosi kyyditystä takaisin Phukettiin vuokraamallaan pikaveneellään, mutta olimme tavallisina maanmatosina kerinneet varaamaan jo paikat täyteen ahdetusta peltipurkista seuraavalle päivälle. Piakkoin pitkähäntävene täyttyi muistakin turisteista ja joukkoon mahtui ihmisiä aina Australista Tunisiaan ja Marokkoon saakka. Porukka oli mukavaa ja tutustuinkin muutamaan bootin henkilöön lähemmin. Retkemme kesti kello kahdesta aina auringonlaskuun saakka, minkä aikana nälkä kerkesi kasvaa sietämättömäksi. Maihin päästyämme suuntasimme suihkun kautta ruokailemaan Pirates –ravintolaan maistellen mm. Naan -leipää valkosipulilla höystettynä sekä kolmesta erillisestä ruokalistasta kokeilunhaluisena valitsemaani thaimaalaisesta arjestani poikkeaaa ananas-kinkku pitsaa. Ruoka oli maittava, täyttävä, masun täyteen laittava!











Maya Bay














 Hieman kieltämättä keskittyminen herpaantuu välillä kirjoituksesta, kun katse harhautuu väkipakolla avomerelle salamojen loisteeseen. Samalla myös kuvasin pienen pätkän videota myräkästä, mutten aivan sen olemusta saanut tallennettua koko komeudessaan! Lisään videopätkän myöhemmin teknisten ongelmien ja ajanpuutteen vuoksi. Positiivista tässä kaikessa myrskyämisessä on myös se, että eilisiltaisen kirjoittamisen aikana moskiitot kerkesivät syödä jalkani paiseille, mutta sateella ne ovat tipotiessään. Sitä paitsi minulla on jalassani villasukat, ensimmäistä kertaa Thaimaan matkailun historiassani. Tasapaksun oleilun sijaan kaipaan juuri tällaisia kokemuksia muisteltavaksi myöhempää oravanpyöräelämää varten. Huomenna aamusella suuntaan kohti Koh Lantaa päiväksi tai pariksi veneillen, joten seuraava tarinointi ilmestyy reissun jälkeen. En olisi uskonut sanovani tätä ennen Thaimaahan saapumistani, mutta pieni kaipuu Patongille on hiipinyt myös puseroon, mistäköhän lie johtuu..


PhiPhin ranta ja aamupala laskuveden aikaan.



Lisää kuvateksti